Suomalais-kenialainen Sara Sydän hurmaa debyyttisinglellään

Sara Sydämen tänään ilmestynyt single Uudestaan on suomalais-kenialaisen artistin debyytti, jonka keijukaispopin päiväkirjamaiset tunnelmat ulottuvat eletyn elämän ihanuuksista myös sen raskaisiin kokemuksiin.
Kappaleen teksti on monitulkintainen.
– Biisi syntyi turhautumisesta omaan sinnikkyyteeni. Kun teksti ja sävellys oli valmis, huomasin että tulkinta kallistuu helposti ihmissuhteeseen, mutta se ei haittaa, tulkinta saa jäädä kuulijan päätettäväksi, Sara pohtii.
Uudestaan on ensimmäinen singlelohkaisu Sara Sydämen ensi vuonna ilmestyvältä debyyttialbumilta. Pitkäsoiton työstämiseen on osallistunut myös tuottaja Sami Silén, joka on onnistunut maalaamaan Saran biiseihin istuvia maisemia.
– Yhteistyö Samin kanssa on ollut mahtavan vaivatonta. Hän on päässyt hienosti pureutumaan biisien sieluun niin kuin minä ne olen kokenut”, Sara kommentoi ja jatkaa: ”Halusin tällä levyllä puhua suoraan ja rehellisesti vaikeista ja ihanista tunteista ja ajatuksista, siksi levyn tunnelma on päiväkirjamainen ja tunnepitoinen”.
Sara Sydän säveltää, sanoittaa ja sovittaa itse omat biisinsä: ”Kirjoitan siitä mitä sydämeni mulle puhuu. Musiikin tekeminen on ihana loputon tie, jonka varrelta löytää tuttuja ja tuntemattomia asioita.
Vaikka kyseessä on Sara Sydämen debyyttisingle, on hän kirjoittanut ja julkaissut musiikkia aiemmin Sarah Achieng nimellä. Sara Sydän on hänelle kuitenkin uusi alku päämäärätietoisena artistina.
– Olen tehnyt musaa kuusi vuotta, ja nyt tuntui, että olisi hyvä aika julkaista isommin jotain. Juureni on kenialaiset ja suomalaiset ja kotini kahdessa maassa, myös musiikissa. Sara Sydän syntyi halusta olla vain minä ilman valmiita ajatuksia ja tehdä tekstejä sydämeni kielellä. Haaveilen biisien tekemisestä ja varsinkin kirjoittamisesta, itselleni ja muille, ja siitä että biisini soisi radiossa tavoittamassa ihmisiä, Sara kertoo.