Tampereen rockkesä 2022 hehkuu Hervannassa – ”Kaupunki kaupungissa” saa oman festarinsa

Muun muassa Dingo esiintyy Legends of Rock -tapahtumassa Järvenpäässä.
Kesäkuun 17.-18. päivinä 2022 Kuusikkopuiston kentän festivaalialueella esiintyvät Kolmas Nainen, Miljoonasade, Uniklubi, Brother Firetribe, Petri Nygård, Klamydia, Jonne Aaron, Dingo ja Portion Boys.
Kaksipäiväisen Hervanta Open Airin pääsyliput tulevat myyntiin Lippupisteen kanaviin keskiviikkona 1. joulukuuta 2021.
Tampereen kehittyvä joukkoliikenne on tuonut Hervannan entistä helpommin saavutettavaksi. Ratikan myötä ”kaupunki kaupungissa” on 20 minuutin matkan päässä Tampereen Keskustorilta. Siksi on todellakin aiheellista, että Hervanta saa oman kesäfestarinsa.
Hervanta Open Air syntyi ajatuksesta järjestää bileet niin hervantalaisille kuin muillekin tamperelaisille.
Hervanta Open Airin esiintyjäkatras on sitä luokkaa, että paikalle saattaa eksyä myös muutama rockturisti. Perjantaina 17.6. Kuusikkopuiston kentän festivaalialueella, Hervannan vesitornin kupeessa soittavat suomirockin veteraanit, Kolmas Nainen ja Miljoonasade, laajakatseinen 2000-luvun manserockbändi Uniklubi ja tarttuvan hard rockin kotimainen mestari Brother Firetribe.
Hervanta Open Airin hittiesiintyjäputki jatkuu lauantaina. Suorasukaiset viihdyttäjät Petri Nygård ja Klamydia ovat samaa kerrasta kolahtavaa puuta, Jonne Aaron tuo Hervantaan suuria tunteita ja komeaa rockpoppia, Dingon hittiputki täyttää vuonna 2022 sopivasti 40 vuotta ja Portion Boys edustaa vahvasti nousevaa kotimaista tanssittavan huumorimusiikin genreä.
Hervanta Open Airin järjestävät tamperelaiset ohjelmatoimistot Nem Agency Oy ja RH Entertainment Oy.
pe 17.6.2022
Kolmas Nainen
Miljoonasade
Uniklubi
Brother Firetribela 18.6.2022
Petri Nygård
Klamydia
Jonne Aaron
Dingo
Portion BoysPäivälippu alk. 39,90 €

Ennakkomyynti alkaa ke 1.12.2021 klo 9: lippu.fi

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.