Ei savua ilman tulta – Pekka Laineen kosminen kitaraseikkailu jatkuu

Radiotoimittaja Pekka Laine tekee vahvaa uraa myös muusikkona. Kuva: Pentti Hokkanen

Pekka Laineen syväsukellus elokuvallispsykedeelisen instumentaalimusiikin maailman jatkuu kuohkeasti soivalla Fumemos un Cigarillo-kappaleella. Keväällä 2021 ilmestynyt The Enchanted Guitar of Pekka Laine – albumi nousi arvostelumenestykseksi ja päätyi vuoden parhaat levyt listoilla mm. Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa. Pari vinyylipainosta loppuun myynyt levy taipui komeasti myös live-lavoille. Kuusimiehinen The Enchanted-yhtye on vakuuttanut niin klubikeikoilla kuin Sideways- ja Flow-festivaaleilla. Nyt alkuvuodesta 2024 ilmestyvään albumiin huipentuva kitaraseikkailun toinen vaihe starttaa tyylikkäällä cover-tulkinnalla. Tupakoinnin iloista kertova Fumemos un Cigarillo on alun perin argentiinalainen pop-harvinaisuus 1960-luvun lopulta.
Kappaleen maaginen tunnelma ja kolkon kaunis melodia piinasi aikansa kitaristia, kunnes hän päätti tuottaja-multi-instrumentalisti Michael Bleun kanssa tarttua toimeen. Kaksikon idea oli selvä: tämä kappale pitää toteuttaa spaghettilänkkäreiden ja huuruisten trippailuelokuvien hengessä. The Enchanted-rumpali Mooses Kuloniemen takoma muhkea soul-biitti luo kappaleen kivijalan, jonka ylle rakentuu 1960–70-luvun taitteen soundtrackit mieleen tuova visuaalinen maisema.
Tuottajavelho Bleun loihtimat jousisovitukset ja hippikuorot viimeistelevät muodonmuutoksen: somasta vuosikertaiskelmästä kaivautuu esiin värikylläinen laajakangasspektaakkeli, jonka kertojaäänenä seikkailee Laineen kohtalokkaasti kaikuva kitara. Viimeisen silauksen kokonaisuudelle antoi debyyttialbumin unenomaisen äänimaiseman luonut luottotuottaja-miksaaja Toni ”El Blanco” Liimatta. Ripaus taikapölyä pintaan, eikä kukaan enää tiedä mikä oli unta tai totta.
The Enchanted-kitaristi ja palkittu videotaiteilija Tommi Pietiläinen toteutti kappaleeseen harkitun minimalistisen videon, jolla ratkaistaan instrumentaaliyhtyeiden ikuinen haaste ja valituksen aihe. Miksei teillä ole sanoja? Nyt on. Fumemos un Cigarillo -lyriikkavideon avulla jokainen voi laulaa mukana.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.