Jos musiikkibisneksen kulissien takaiset tapahtumat kiinnostavat, niin kannattaa lukea Taija Holmin kirjoittama Loppuunmyyty! – Musiikkibisneksen muutoksen virrassa 2000–2020 -kirja (Docendo). Holm on musiikkibisneksen ammattilainen, joka on pääasiassa vaikuttanut viestintä- ja promootiotehtävissä, mutta on siinä sivussa hoitanut vaikka minkälaisia tehtäviä tähtiartistien taustoilla. Holm on ollut todellisella näköalapaikalla, sillä hän on vaikuttanut vahvasti esimerkiksi sellaisten artistien, kuten Olli Lindholmin ja Yön, Eppu Normaalin ja Popedan taustalla ja on työskennellyt legendaarisessa Epe Heleniuksen levy-yhtiössä Poko Rekordsissa. Ennen kaikkea kirja on aikamatka musiikkibisneksen mullistuksiin kahden edellisen vuosikymmenen aikana, mutta se kertoo myös mielenkiintoisia tarinoita musabisneksen kulisseista, tähtipölystä ja kompastuskivistäkin.
Mikään varsinainen paljastuskirja ei ole kyseessä, mutta kiinnostavaa luettavaa riittää paljon. Kirjan kiinnostavinta antia on esimerkiksi tarinat Yö-yhtyeen laulajasta Olli Lindholmista, jonka luottohenkilö ja ystävä Holm oli. Kirjassa kerrotaan, kuinka kovalla asenteella yllättäen menehtynyt Lindholm hoiti hommiaan ja kirjan luettuani kunnioitus Yö-yhtyeen nokkamieheen kasvoi rutkasti. Lindholm hoiti Yön asioita erittäin tarmollisesti ja huolellisesti ja suhtautui muutenkin pedantilla asenteella työhönsä. Vaikka tähtiartistia revittiin vähän joka suuntaan ja toimittajat halusivat julkkiksesta vuodesta toiseen osansa, niin Lindholm hoiti esimerkiksi mediavelvollisuudet viilipyttymäisesti. Holm muistelee kirjassa, että Lindholm laittoi kaiken peliin jokaisessa haastattelussa:
”Hän (Olli Lindholm) oli yksi harvoista artisteista, jolle aamuherääminen ei ollut ongelma ja joka mielellään teki pressiä – niin aamutelevisiota kuin printtiäkin. Hänellä oli pitkä pinna toimittajien kanssa, ja hän jaksoi selittää samoja asioita useaan kertaan porilaiseen suoraan tapaansa. Hänen sanavarastoonsa ei kuulunut ”en kommentoi”. Olen istunut hänen lähellään sadoissa haastatteluissa, ja hän on ollut niihin täysin uppoutunut ja keskittynyt. Hän antoi niissä aina kaikkensa.”
Holm muistelee, että vain kerran toimittajan kysymystulva oli niin uuvuttavaa, että Lindholm oli helisemässä haastattelun aikana:
”Näin Ollin hämmentyneen katseen. Siitä pystyi lukemaan, ”mitä h-vettiä täällä tapahtuu”. Haastattelusta suoriutumisen jälkeen hän oli kuin punttitreeneistä palannut.”
Kirjassa käydään läpi myös kulissien takaiset tapahtumat Lindholmin kuoleman jälkeen vuonna 2019. Suomen media taisteli uutisista tuolloin myös härskein konstein. Holm muistelee median käytöstä Lindholmin kuoleman jälkeen muun muassa seuraavin sanakääntein:
”Moni kollegoista, yhteistyökumppaneista ja mediasta halusi hautajaisiin, mutta lähipiirin toivetta kunnioittaen tilaisuus pidettiin vain lähimmäisten kesken. Mediat työnsivät seuraavan vaihteen silmään, ja koin uhkailuksi heidän ilmoituksensa, että jos he eivät ole tervetulleita paikalle, juttu tullaan tekemään silti.”
Voi vain arvailla, minkä median toimittaja ei jättänyt edes Lindholmin surevaa vanhaa äitiä rauhaan. 
”Eräästä mediasta oli taas sama toimittaja kielloista huolimatta soittanut Ollin äidille ja udellut missä kirkossa muistotilaisuus pidetään ja minne Olli haudataan. Sen ikäinen ihminen ei tunne lausetta ”en kommentoi” vaan haluaa olla ystävällinen kaikille. Yhteydenotot tuntuivat hänestä kuitenkin raskailta.”
Holm on nähnyt musiikkibisnesurallaan monien esiintyvien taitelijoiden elämää läheltä ja arvioi rehelliseen tapaan vuosien varrella näkemäänsä:
”Musiikkibisnekselle ovat ominaisia tietyt ihmistyypit. Jotkut keittiöpsykologit kutsuisivat osaa heistä narsisteiksi: huomionhakuisia ihmisiä, joille mikään ihailu ei riitä. Yksi piirre kuitenkin yhdistää monia esittävän taiteen tekijöitä: piinaava palo olla koko ajan parempi. Tämä näkyy valtavana suorittamisen janona.”, Holm kirjoittaa ja jatkaa:
”On ollut välillä surullista katsoa läheltä, miten luovan alan tekijät, esittävät taiteilijat, eivät halua tai osaa nähdä ja kokea suosionsa nykyhetkeä. Koko ajan katse on tulevassa ja pää strategioi, miten voi olla vielä parempi.”
Holm kertoo kirjassa myös omakohtaisen kokemuksen loppuunpalamisesta, mikä sekin on yleistä musiikkialalla leipänsä tienaaville. Holm painoi hommia tukka putkella vuosia ja puhelin pirisi yötä päivää, kunnes nousi seinä pystyyn.
”Työpäivät eivät loppuneet koskaan ja varastin aikaa vapaista hetkistä. Vaikka työ oli mukavaa ja inspiroivaa, kroppa ei sitä ymmärtänyt. Työtähän sekin oli. Maksoin siitä terveydelläni.”
Taija Holmin kirjassa on niin painavaa asiaa musiikkibisneksen saloista ja alan sudenkuopista, että sen voisi hyvinkin kuvitella sopivan kurssikirjaksi alan oppilaitoksiin. Ainakin tulisi kertaheitolla alalle mieliville selväksi mitä tuleman pitää. Ja kuten sanotaan: There’s no business like show business ja tässä kirjassa ollaan show-homman ytimessä.
Teksti: Mikko Korvenkari
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?