Uniklubin Jos tähän jään -kappale julki dramaattisen musavideon kera

Uniklubi tekee parhaillaan kahdeksatta studioalbumiaan. Kuva: Venla Shalin

Uniklubi julkaisi tänään Jos tähän jään -kappaleen dramaattisen musavideon kera. Uniklubi tekee parhaillaan kahdeksatta studioalbumiaan tuottaja Rauli Eskolinin kanssa. Jos tähän jään -kappale antaa maistiaisen tulevasta levystä.
– Ohjaaja Antti Väre laittoi mulle viestiä, että hän haluaisi kovasti tehdä Uniklubille videon. Samaan aikaan oltiin studiossa äänittämässä tätä biisiä ja ajattelin, että tähän biisiin voisi sopia hyvin joku tarinallinen kerronta ja laitoin biisin Antille. Videolla saatiinkin hienosti yksi kulma lisää tulkita tätä biisiä, Uniklubin keulakuva Jussi Selo kommentoi.
Videon lopussa ammutaan toista päähenkilöä.
– Kuvauksissa käytettiin kuulapyssyä, jota ei ole koskaan ladattu, sillä se on vain kuvauskäyttöön hankittu. Aseen potku ja suuliekki on digitaalisesti lisätty, kertoo ohjaaja Antti Väre.
Uniklubin tulevalta levyltä kuultiin esimakua jo viime keväänä  Hetken olen vapaa -kappaleen myötä. Biisin julkaisupäivänä Uniklubi oli ehdolla Emma Gaalassa Vuoden rock -kategoriassa Ajan piirtämät kasvot -albuminsa myötä. Lisäksi Uniklubi oli mukana Vuoden kotimainen yhtye/artisti -yleisöäänestyksessä.
Niin ikään Rauli Eskolinin tuottama yhtyeen edellinen levy Ajan piirtämät kasvot oli menestys niin radiossa kuin suoratoistopalveluissakin. Levyn suurimpiin hitteihin kuuluvat kappaleet Huojuva silta ja Bailaten koko elämä.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.