Annika Nord julkaisee esikoisalbuminsa – lahjakas artisti haastattelussa

Laulaja-lauluntekijä Annika Nord julkaisee Koordinaatit-albumin perjantaina. Takahuone.fi pääsi kuulemaan albumin ennakolta ja tykkäsi kuulemastaan. Uutuusalbumilla on sekä räväkkää rokkia että herkempää meininkiä.
Minusta esikoisalbumisi Koordinaatit kuulostaa hyvältä. Mitkä ovat omat mietteesi levystä?
Oih, voin kertoo, että hain just postista fyysisen levyn! Laitoin Koordinaatit soimaan auton stereoista, tuntui jotenkin epätodelliselta ja upealta. Levy on oikeesti valmis! Kuuntelin 11 raitaa, oon tosi tyytyväinen soundimaailmaan. Siellä on rockimpaa menoa, jossa bändi ei säröjä säästele sekä herkkää fiilistelyä, jossa pääosassa ovat akkari ja laulu. Tarinoita musiikkimatkasta, oman tien löytämisestä sekä kivusta ja rakkaudesta.
Olet keikkaillut paljon trubaduurina. Nyt teit bändilevyn. Miten päädyit siihen ratkaisuun?
Totta, kitaran kanssa olen kiertänyt keikkapaikkoja parhaimmillaan 150 keikan vuosivauhtia. Tehtiin pari biisiä bändin kitaristin Joona Rinteen kanssa. Biisien teko tuntui tosi helpolle yhdessä. Joonalta on tullut matkan varrella paljon hyviä ideoita. Ja tottakai kappaleet kuulostaa paljon rikkaammilta, kun viisi soittajaa tuo siihen oman kädenjälkensä.
Kerro levyn valmistusprosessista ja bändistä?
 Matka on ollut tosi pitkä, se on sisältänyt ylä- ja alamäkiä ja tuhansia kilometrejä. Paljon onnistumisen tunteita ja myöskin epätoivoa. Mä olen kirjoittanut kaikki biisit kahvikupin kera kotona tai keikkareissulla. Kun sanat on saanut oikean järjestykseen, ne alkaa soimaan. Usein otan melodian muistiin ja kirjoitan ideat ylös. Sitten mennään tekemään demo bändin kanssa. Asun itse Turussa ja bändi & studio sijaitsee Kouvolassa. Kappaleiden soittaminen bändillä on tuntunut alusta asti tosi luontevalta, biisit on saanut lopullisen muodon jotenkin itsestään, vähän mystisesti. Tuntuu siltä kuin luomishetkessä olisi taikaa. Bändi on yllättänyt mun hyvyydellään monta kertaa. Bändin kanssa soittaminen vie mut joka kerta sellaiseen ihanaan musiikkikuplaan.
Minusta levyllä on biisejä joista tulee mieleen Haloo Helsinki. Oliko kyseinen bändi inspiraation lähteenä?
Oi, suuria sanoja ja kiitos kohteliaisuudesta! Kai biiseistä jotenkin epäsuorasti voi aistia millaisesta musasta tykkään. Diggailen kovasti Haloo Helsinkiä ja Apulantaa. Nuorempana tuli kuunneltua mm. Green Daytä. Kaikkien kohdalla livekeikat on ollut se juttu, milloin viimein olen alkanut kuuntelemaan bändiä repatillä. Pidän kyllä Elli Haloon sanoituksista suuresti. Teiniaikoina Green Dayn keikan nähtyäni Kanadassa, ostin kitaran ja siitä se sitten lähti..
Olet ahkera keikkailija. Miten paljon koronatilanne on vaikuttanut sinun keikka suunnitelmiin?
Koronatilanne on tietysti vaikuttanut tosi paljon mun kalenteriin. Viikot on tyhjentynyt keikkojen osalta pitkälti kevääseen asti. Keksittiin kuitenkin pitää levyjulkkarikeikka live striiminä lauantaina 4.4. Se on kiva että voi soittaa albumin biisit etänä kuulijoille. Muuten siirretään syksylle muut perutut levyjulkkarikeikat. Toivotaan että tilanteet normalisoituu mahdollisimman pian. Ja tietenkin terveyttä kaikille!
Teksti: Mikko Korvenkari

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.