Maccara Ukulele Band on ryhmä tamperelaisia muusikoita, jotka päättivät tehdä hyvänmielen musaa, mutta perinteistä poiketen, ukuleleilla ja banjolla. Bändiltä ilmestyy suoratoistopalveluihin Kyllä on mukavaa! -niminen levy perjantaina.
– Mehän oltiin jo Costin kanssa hurahdettu ukuleleihin ennen tätä proggista, mutta tämän myötä on kyllä tullut opittua taas paljon lisää ukulelen soitosta ja sitä kautta hurahtaminen soittimeen on myös syventynyt, ukulelea bändissä soittava Janne Juutinen kertoo.
Orkesteri on perustettu alkuvuodesta 2021.
– Aluksi käytiin soittelemassa covereita, mutta hyvin pian rupesi syntymään omiakin ralleja, jotka istui hyvin tälle ryhmälle, Popedasta tuttu Costello Hautamäki summaa orkesterin syntymää.
Yhtyeessä on muusikoita myös Jonne Aaronin bändistä, Holmalasta ja Kormuksesta.
– Ekoissa treeneissä meitä oli kolme: minä, Janne ja Sampsa. Hyvin pian tämän jälkeen kysyttiin Millaa mukaan. Kari taas ilmestyi kuvioihin keväällä, kun haluttiin joku, joka pitää komppia yllä. Kun sitten oltiin treenattu epäsäännöllisen säännöllisesti ,niin päätettiin tehdä levy!, Costello kertoo.

MACCARA UKULELE BAND on:
Costello Hautamäki – Ukulele & Laulu
Janne Juutinen – Ukulele & laulu
Milla Heinonen – Ukulelebasso & laulu
Sampsa Rättäri – Banjo & laulu
Kari Luomaharju – Rummut & laulu
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?