Taru Still laulaa henkilökohtaisista kokemuksistaan – Huomenna-single kertoo yhden tarinan masennuksesta

Taru Stillin musiikissa pääosassa ovat tarinat. Kuva: Petri Knuuttila

Taru Still on julkaissut uuden singlen. Huomenna-kappale kertoo yhden tarinan masennuksesta. Kyseessä on artistin henkilökohtainen ja koruton kuvaus tunteista, joita hän itse koki vaikeimpina hetkinään.
Kappale syntyi syksyllä 2017 kun uin syvissä vesissä oman elämäni suhteen. Taustalla oli syvää uupumusta, omia rajoja oli rikottu monella tapaa ihmissuhteissa ja usean vuoden kestänyt kiire sekä omat käsittelemättömät traumat alkoivat nousta pintaan, artisti kertoo.
Taru Stillin musiikissa pääosassa ovat tarinat, joita lopullinen tuotanto tukee. Suomipopin ja -rockin välimaastossa liikkuva artisti vastaa itse uuden kappaleen sävellyksestä, sanoituksesta, sovituksesta sekä tuotannosta. Miksaus- ja jälkituotantoapua tarjosi Matias Kiiveri ja masteroinnista vastaa Pauli Saastamoinen.
Tärkein sanoma Huomenna-kappaleella on, että se kaikista iloisin ja päällepäin vahvinkin ihminen voi olla oman päänsä sisällä aivan lopussa. Masennus ei näy aina ulospäin ja toimintakyky voi säilyä pitkäänkin täysin normaalina. Monesti tunsin itse syyllisyyttä siitä, että en jaksa samalla tavalla kuin ennen ja ruoskin itseäni siitä. Tällä hetkellä olen hyvässä pisteessä ja onnellinen oman elämäni kanssa. Haluankin myös valaa uskoa ihmisiin, että kaikista vaikeistakin elämänvaiheista voi päästä yli ja oppia jotain uutta. Itse opin asettamaan rajoja muille ja myös itselleni, artisti avaa.
Vantaalta kotoisin oleva artisti on aiemmin julkaissut singlet Minä (2017) ja Todellisuus (2019). Musiikkiteatteria opiskellut Still kuuluu tällä hetkellä Musiikkiteatteri NYT -ryhmään. Sen lisäksi hän on tehnyt rooleja mm. Kansallisteatterin musikaaliproduktioissa. Syksyllä 2018 hänet palkittiin Juuri Nyt -lauluntekijäkilpailussa Urban Folk Festivalilla.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.