Egokills täyttää 10 vuotta, Utopia-single avaa juhlavuoden

Marraskuussa Egokills teki komean paluun raskaalla ja synkällä Dormant-singlellä. Kappale nukkevideoineen oli täydellinen kappale kuvaamaan vuotta 2020, mutta 2021 helähtää käyntiin täysin eri tunnelmissa.
Utopia on puolestaan eeppinen, kaunis ja hypnoottinen kappale, jota kuljettavat akustiset kitarat ja utuinen soundimaailma. Biisissä on vahva toivon sanoma, jota tarvitaan juuri nyt enemmän kuin koskaan.
– Hyvää uutta vuotta! Tässä dystopia-ajassa tarvitsemme enemmän utopiaa, laulaja ja biisintekijä Janne Selo kommentoi.
– Toivo ja itsevarmuus, toisaalta epätoivo kyynisyys, se taistelu on meille kaikille tuttu.
Egokills täyttää kymmenen vuotta vuonna 2021. Ensimmäinen vuosikymmen on tuottanut kaksi täyspitkää levyä Creation (2014) ja Mellowhead (2018) sekä tukevan määrän keikkoja kaiken kaikkiaan 12 maassa.
Bändin tavoitteet toiselle vuosikymmenelle ovat selvät. Bändin uudenvuodenlupaus on yksinkertaisesti soittaa livenä yleisön edessä ja julkaista lisää uutta musiikkia.
– Haluamme rundata niin paljon kuin mahdollista ja tehdä niin hyvää musiikkia kuin mahdollista, Selo sanoo.
Utopian tuottajana toimi Olli Anttila, joka on työskennellyt etupäässä pop-artistien kanssa. Anttilan kanssa Egokills seikkaili pois mukavuusalueeltaan, ja Utopia pelaa hyvin erilaisin asein kuin Egokills normaalisti.
– Näimme Ollia joka viikko Astral Studiolla, jonka kellarissa meillä on treenis. Päätimme kokeilla, mitä yhteistyöstä tulisi. Nyt on helppo sanoa, että Utopia oli täydellinen syy tähän kokeiluun. Tämä on popeinta Egokillsiä tähän asti, ja olen erittäin iloinen, että teimme biisin juuri Ollin kanssa, rumpali Vilho Rajala kommentoi.
Egokills työstää parhaillaan kolmatta täyspitkää albumiaan tuottaja Matti Lötjösen kanssa, ja julkaisua tähdätään loppuvuodelle 2021.
Kontrasti Dormantin ja Utopian välillä on melkoinen, mutta bändin mukaan tämä on tarkoituskin. Egokillsiä on syytetty siitä, että se ei mahdu mihinkään genrelokeroon, vaikka bändiä on kutsuttu hippimetalliksi alusta saakka.
– Se, ettei mahduta mihinkään laariin, on kohteliaisuus. Olemme liian vanhoja ja itsepäisiä asettamaan tähän touhuun mitään rajoja, Rajala sanoo.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.