Tilhet, pajut ja muut- yhtye ihastutti viime vuonna ensimmäisellä singlekappaleellaan Puuhevonen. Se sai paljon soittoaikaa radiossa ja yhtyeelle sateli kehuja. Nyt Tilhet, pajut ja muut on julkaissut ensimmäisen täyspitkän bändin omaa nimeä kantavan esikoisalbuminsa. Ne ihmiset, jotka rakastuivat Puuhevoseen eivät tule pettymään debyyttilevyn suhteen. Takahuone.fi tapasi bändin johtohahmot Juho Hoikan ja laulaja Anna-Sofia Tuomisen kahvin ääressä Helsingin keskustassa ja kyseli bändin kuulumisia.
Mitä Tilhet, pajut ja muut -bändin leiriin kuuluu mielenkiintoisten aikojen keskellä?
Anna-Sofia Tuominen: Tosi hyvää meille kuuluu. Levy on juuri tullut ulos ja olemme juhlineet sen julkaisua. Olemme myös lähdössä keikkailemaan, joten tunnelmat ovat korkealla.
Juho Hoikka: Niin, levy tuli ulos ja iloksemme se on saanut hyvän vastaanoton. Se sai esimerkiksi neljä tähteä Helsingin Sanomien arvostelussa. Nyt on odottavat tunnelmat, koska kevään keikat on edessä. Saa nähdä miten ihmiset ottavat meidät vastaan keikoilla.
Olen kuunnellut uutta levyänne ja tykkäsin kuulemastani. Soundit ja itse biisit kuulostavat tosi hyviltä. Oletteko itse tyytyväisiä levyyn?
A-S: Kyllä ehdottomasti.
JH: Lopputulos kuulostaa siltä mitä haimmekin. Siellä on mukana biisejä monen vuoden ajalta ja niitä sitten yritettiin saada kuulostamaan mahdollisimman hyviltä. Siinä mielestäni onnistuimme. Tuottajamme Sampo Haapaniemi teki myös hyvää työtä.
Mahtavan vastaanoton saanut Puuhevonen-biisi julkistettiin noin vuosi sitten. Oletteko siitä asti valmistelleet debyyttilevyänne?
A-S: Juu, tämä on ollut pitkä prosessi. Kun saimme levytyssopimuksen (KHY Suomen Musiikki), niin meillä oli reilut 20 biisiä, joista noin puolet valikoitui lopulta levylle. Aloitimme itse asiassa studiossa jo 2014 kevät-talvella. Sieltä asti nämä biisit ovat kehittyneet ja olemme soittaneet niitä keikoilla. On aika hassua, että nyt tuntuu, että elämme tavallaan kahdessa ajassa päällekkäin. Nyt soitamme uuden levyn biisejä keikoilla, mutta tämä ei tunnu meille uudelta levyltä enää. Se on hyvin paradoksaalista. Itse elämämme jo uusien biisien maailmassa, joita olemme tehneet.
JH: Lopullisesti levy valmistui viime vuoden kesäkuussa ja kannet valmistuivat viime syksynä. Se ehti olla ennen julkaisua muutaman kuukauden täysin valmis ja paketissa. Levyä siis hiottiin pitkän aikaa.
Onko nyt huojentunut olo, että levy on vihdoin julki?
JH: Kyllä on. Tätä hetkeä on tullut odotettua monta vuotta omasta elämästä. Tuntuu hyvältä, ettei tarvitse piirtoakaan enää levylle vetää, sillä niin monta tuntia sen parissa on työskennelty.
Jos saisitte itse valita, niin minkä biisin toivoisitte levyyn tutustuvan ihmisen ensimmäisenä kuulevan?
A-S: Minä sanon Mukit. Se on ollut itselleni hyvin henkilökohtainen biisi. Siinä on draamaa ja suurta tunneta, joten sen biisin valitsisin, vaikka tähän kysymykseen voi vastata eri päivinä eri tavalla fiiliksen mukaan. Mukit-biisin teksti on hieno. Siinä lauletaan hetkestä, jolloin sanat loppuvat ja on vain jokin tunnelma. Sen voi tulkita erobiisinä tai siten, että joku on kuollut tai vaikka masennuksesta kertovana biisinä. Siinä ei sanota sitä suoraan, mutta siinä on ongelmatilanne, vähän niin kuin virtahepo olohuoneessa tyyppinen tilanne. Se on riipaiseva ja koskettava biisi, jonka tulkinta muuttuu keikka keikalta.
JH: Paha sanoa. Ehkä eniten tykkään Joka hetkestä. Toivon, että kuulijat löytäisivät sen biisin ensimmäisenä, jos nyt yksi pitää valita.
En aina ymmärrä heti mistä teksteissänne lauletaan. Onko biisit tahallaan tehty niin, ettei niitä heti ymmärrä?
JH: Se riippuu biisistä, levyllämme on kappaleita, joissa asiat sanotaan suoraan, mutta siellä on myös biisejä, joihin on jätetty kuulijalle pohdittavaksi eri tasoja. Mielestäni hyvän laulun täytyy kestää kuuntelukertoja. Jos biisiä hoilotetaan 10 kertaa illassa karaokessa, niin kyllä biisissä täytyy ollaan eri tasoja. Minun haaveena olisi tehdä joskus karaokehitti. Siellä vedetään aina tosi hyviä biisejä.
Yksi biiseistänne, joka ei välttämättä heti aukea on Joose. Itse kuuntelin sen useaan kertaan ja yritin saada selkoa, mistä siinä lauletaan. Onko Joose koira?
JH: Kyllä, loistava kysymys (naurua). Tuota ei ole kukaan aiemmin kysynyt. Se oli meidän perheen sekarotuinen koira, joka hankittiin meille pari-kolme vuotta ennen kuin minä synnyin. Koiran nimi on muutettu biisissä, mutta tarina on tosi. Siinä on semmoinen tarina, että minä jouduin aina aamuisin ulkoiluttamaan sitä. Se oli tosi iso koira, isompi kuin minä pienenä. Yhtenä aamuna se lähti vetämään ihan eri suuntaan kuin minne halusin mennä, enkä minä voinut sille mitään. Minulla oli tosi kiire silloin ja minä potkaisin koiraa, kun se ei suostunut liikkumaan minnekään. Kun potkaisin, niin yksi vanha mies käveli ohitse ja sanoi, että älä potki sitä koiraa. Se on täysin viaton. Ihminen on aina syypää, ei koira. Se hetki jäi ikuisesti mieleeni. Biisin voi ajatelle kertovan myös muista viattomista sivullisista, mutta tässä tapauksessa se oli koira.
Biiseissänne laulu on tosi tärkeässä roolissa ja sinulla on Anna-Sofia upea lauluääni. Laulustasi tulee mieleen Ultra Bra-bändi, johon teidän on aiemminkin yhdistetty. Onko lauluissa tietoisesti haettu Ultra Bra-fiilistä?
A-S: Ei ole haettu, vaan laulut tulevat täysin luonnostaan. Mutta itse olen kyllä kuunnellut paljon Ultra Brata ja varsinkin sitä on kuunnellut Juho. Olen kuunnellut paljon myös teatterilauluperinteen edustajia kuten Kristiina Halkolaa ja Sinikka Sokkaa. Minulle rakas laulelma ja teatterilauluperinne kuuluu laulamisessani.
JH: Minulla on lauluntekijänä aivan mahtava tilanne, kun tiedän mitä laulaja hakee. Minun ei tarvitse miettiä kahta asiaa laisinkaan, kun teen lauluja. Ensimmäinen on se, ettei minun tarvitse pelätä etteikö laulu irtoaisi laulajalta. Se irtoaa aina täysin varmasti. Toinen asia on, ettei minun tarvitse koskaan miettiä tuleeko itse teksti esille laulun myötä vai ei. Meidän laulaja saa aina tekstin esille. Se on yksi koko bändimme hedelmällisin juttu.
Anna-Sofia, opiskelet Teatterikorkeakoulussa näyttelemistä ja Juho sinä opiskelet Helsingin yliopistossa kirjallisuutta. Koetteko olevanne samalla jatkumolla kuten esimerkiksi Ultra Bra, joka myös kumpusi opiskelijapiireistä?
JH: Tietynlaista tuon kaltaista jatkumoa on, sillä me tosiaan pyöritään yliopistopiireissä. Jos pystymme millään tavalla viemään varsinkin Kaj Chydeniuksen tai Liisa Akimoffin ja muiden sen kaltaisten perinnettä eteenpäin, niin se on hienoa.
A-S: Yhtymäkohtia on musiikillisesti hyvällä tavalla esimerkiksi Kerkko Koskiseen. Meilläkin on isoja biisejä, joissa on selkeä melodialinja. Melodiat myös palvelevat tekstejä. Ja täytyy vielä sanoa, että Suomessa on tosi pienet piirit. Esimerkiksi itse olin laulukursseilla, jotka piti Vuokko Hovatta. Se oli ensimmäinen kerta, kun tajusin oman potentiaalini, kun sain häneltä tukea. Sitten taas Jussi Chydenius on ihminen, joka auttoi meitä saamaan levytyssopimuksen.
Missä vaiheessa opiskelusi teatterikorkeakoulussa ovat, Anna-Sofia?
A-S: Minulla on toinen vuosi nyt menossa. Yksi kandivuosi on tämän jälkeen jäljellä. Sitten vielä kaksi maisterivuotta sen jälkeen. Se on tosi mielenkiintoista hommaa. On mahtavaa, että saan tehdä töitä kahden intohimoni eli musiikin ja näyttelemisen parissa. Olen siitä kiitollinen. Musiikki ja teatteri kulkevat hyvin käsi kädessä. Sekin on hienoa, että välillä pääsee hengittämään vapaasti musiikin pariin, koska näyttelemisessä näytellään aina jotakin toista. Musiikin parissa olen aina oma itseni, siinä en näyttele mitään.
Koska Tilhet, pajut ja muut kiipeää keikkalavoille?
JH: Keikkailu alkaa ensin helmikuussa Tampereella ja Valkeakoskella. Maaliskuun 4. päivä on Helsingin Korjaamolla levynjulkistuskonsertti. Alkukeväästä on noin 10 keikkaa ja lisääkin tulee vielä. Kesällä esiinnymme ainakin Wanaja–festivaaleilla Hämeenlinnassa.
Te teette musiikkia aidolla vanhalla tyylillä, perinteisillä soittimilla ja syvällisillä teksteillä. Miten koette mahdollisuutenne menestyä musiikilla, jota nyt teette?
JH: Jos valitset tien, että teet sellaista musiikkia kuten me tehdään, niin sitten täytyy olla valmis odottamaan, ettei kansa löydä meitä heti. Hyviä merkkejä on ollut ilmassa. Esimerkiksi toista singleämme, Vielä nuorta on kuunneltu Spotifystä noin neljännesmiljoona kertaa. Se on meille hyvä määrä. Ajan henki tuntuu olevan se, että hyville bändeille on nyt tarvetta. Aiempina vuosina yksittäiset artistit on ollut se kova juttu. Se mikä lämmittää erityisesti on se, että ihmiset ovat sanoneet, että he tykkäävät meistä, koska teemme tätä hommaa nimenomaan musiikin ehdoilla.
A-S: Ei ole todellaan helppoa viedä bändin uraa eteenpäin aivan juuritasolta asti ilman mitään Idols – tai Voice of Finland-osallistumisten tuomaa lisähuomiota. Mutta olemme onnekkaita, sillä meille on tullut paljon hyviä juttuja eteen. Viimeisin oli mahtava arvostelu Helsingin Sanomissa. Olin että vau, kiitos vaan paljon! Muutenkin bänditoiminta on nyt taas menossa hyvään suuntaan. Olen iloinen, että nyt on taas sellaisia bändejä kuten Tiisu ja Pimeys, jotka vievät vanhalla hyvällä tavalla musiikkia tekemällä uriansa eteenpäin.
Haluatteko palauttaa musiikkiin vanhat hyvät ajat?
JH: Kyllä, tavallaan joo. Mutta on vanhoina hyvinä aikoinakin osattu miettiä ja laskelmoida. Mutta jos kuuntelee esimerkiksi Junnu Vainion biisejä, niin niissä on se jokin, minkä takia ne eivät koskaan vanhene. Ikivihreää biisiä ei vain voi tehdä siten, että istunpa nyt alas ja teen klassikon, vaan kyllä se jostain suuremmasta syntyy.
Minkä ikäisiä ihmisiä keikoilla on käynyt?
A-S: Laidasta laitaan. Tampereen TTT-Klubilla oli esimerkiksi tupa täynnä ja siellä pystyi helposti näkemään lavalta, minkälaista porukkaa siellä oli. Kun katseli ympäriinsä, niin siellä näkyi sellaisia alle 20-vuotiaita nuoria, sitten oli keski-ikäisiä ja sitä vanhempiakin ihmisiä. Se oli kiva juttu. Mutta emme me mikään teinisensaatio ole, se on varmaa.
JH: Tuntuu siltä, että musiikkimme on eniten puhutellut aikuisia. Tosin palautetta tulee paljon nuoriltakin. Tärkeintä on se, että musiikki puhuttelee jotakin. Ei iällä niin väliä ole.
Teitä pidetään isona bändilupauksena. Koetteko itse olevanne se seuraava iso juttu?
A-S: Se olisi älyttömän siistiä (naurua), mutta meidän täytyy pysyä kärsivällisinä. Nykyään kaiken pitäisi tulla nyt ja heti. Itse uskon kuitenkin siihen, että yleisön kanssa pitää luoda pitkäjänteisesti kestävää suhdetta.
JH: Sanoisin niin, että kyllä me ollaan. Niin hyvää palautetta on tullut, että siemen sille on nyt kylvetty. Haluan sitä ja kyllä siihen täytyy uskoa. Jos ei itse uskoisi menestysmahdollisuuksiin, niin sitten olisi aika outo tilanne. Se olisi kyllä mahtavaa, jos joskus olisi sama tilanne kuin J. Karjalaisella. Kun se menee lavalle, niin yleisö laulaa täyttä kurkkua Villejä lupiineja vuodesta toiseen. Aika näyttää miten tulemme onnistumaan.
Oletteko tunteneet toisenne pitkään?
A-S: Tapasimme Turussa vuonna 2010. Muusikkoystävät löytyivät myös Turusta. Tilhet, pajut ja muut on soittanut bändinä vuodesta 2011 asti.
JH: Turusta löytyi pianistimme Henri Lyysaari ja bassoa soittava Timo Sihvonen. Rumpuja soittava Juhana Kiiski tuli mukaan Helsingistä ja Pauli Halme, joka soittaa kitaraa. Itse soitan akustista kitaraa.
Oletteko bändin voimahahmot?
A-S: Kyllä niin voi sanoa. Kaikki lähtee siitä, että Juho tekee biisin siten, että se toimisi minulle mahdollisimman hyvin laulajana. Me olemme tehneet tosi paljon duunia, että biisimme toimivat.
JH: Biisimme eivät voi toimia, ellei Anna tunne niitä omikseen. Kun viimeinen tuotantoversio biisistä laitetaan pöydälle, niin silloin viimeistään se on Annan laulu. Mutta totta kai kaikkien bändin soittajien panos on todella tärkeä. Ei uusi levy kuulostaisi niin hyvältä, ellei sen eteen olisi valtavan moni ihminen tehnyt loistavaa työtä. Kaikki soittajamme ovat tosi hyviä. Heillä kaikilla on se oma juttu, jonka he lisäävät mausteeksi musiikkikeittoomme. Siksi siitä tulee sen makuista kuin se on.
Teksti: Mikko Korvenkari
Kuva: Venla Helenius
Huippulinkkejä löytyy täältä:
Tilhet, pajut ja muut – Vielä nuori
Tilhet, pajut ja muut – Puuhevonen
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?