
Aprillia aprillia! Lordi ilmoitti huhtikuun 1. päivä aikeistaan julkaista neljä albumia samanaikaisesti. Tietenkin kyseessä oli vitsi, sehän olisi järjetöntä. Muttei tarpeeksi järjetöntä Lordin makuun. Oikeasti yhtye on julkaisemassa SEITSEMÄN studioalbumia lokakuussa. Ei, tämä ei ole vitsi.
– Viikko siitä kun Killection-kiertue keskeytyi maaliskuussa 2020, ymmärsin, että käsillä oleva ylimääräinen aika pitää saada käytettyä johonkin, Mr Lordi kertoo.
– Oli selvää, että oli aika ruveta suunnittelemaan uutta levyä, vaikka Killectionin ilmestymisestä ei ollut kulunut edes kahta kuukautta. Mielestäni tylsin vaihtoehto olisi ollut tehdä uusi, perinteinen Lordi-levy Killectionin perään. Nautin suunnattomasti eri tyylisten biisien kirjoittamisesta Killectionia varten, mutta ”osa II” olisi ollut mielikuvitukseton idea sekin. Koska Killection oli fiktiivinen kokoelmalevy fiktiivisestä katalogista, tajusin, että ainoa tapa ylittää tämä olisi säveltää, äänittää sekä julkaista nuo fiktiiviset albumit oikeasti! Ja nuo aiemmin mielikuvituksen tuotetta olleet albumit tulevatkin näkemään Halloweenin nurkilla päivänvalon! Tai no, ainakin suurimmilta osin: alkuperäinen ideani oli julkaista kymmenen albumia, mutta levy-yhtio ilmoitti idean olevan mielipuolinen. Ilmeisesti seitsemän levyä on sitten fiksumpi määrä, haha!”
Ja näin, sen sijaan että saisimme pian kuultavaksemme Lordin 11. albumin, saamme myös seuraavat kuusi samaan syssyyn. Onko yksikään rockbändi tehnyt koskaan samoin? Vastaus on ”ei”.
– Jokainen albumi tulee kuulostamaan erilaiselta muihin verrattuna, sillä ne edustavat jokainen eri tyyliä sekä aikakautta Killectionin aikajanassa. Viisi albumeista on jo valmiina, ja kuudetta viimeistellään parasta aikaa!, bändi kertoo.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?