
Rockin, bluesin, latinalaisrytmien ja maailmanmusiikin mausteista ammentava pitkän linjan instrumentaalijazz-yhtye Decoy koostuu Suomen eturivin ammattimuusikoista. Kokoonpanossa soittavat Anssi Nykänen, Lenni-Kalle Taipale, Tommi Koivuniemi, Lauri Kettunen, Joonatan Rautio ja Juho Kivivuori.
Ensi viikolla, perjantaina 26.3. julkaistavan Laidaton tulevaisuus -ennakkosinglen inspiraationa toimi lähes 100-vuotta vanha valokuva, jonka nuoren ihmisen ilon Lauri Kettunen vangitsi musiikin keinoin. Kappaleen sanoituksen on tehnyt Kummelistakin tuttu näyttelijä-muusikko Heikki Hela. Hän vierailee myös kappaleen solistina.
– Sain Laurilta tekstiaiheen tai oikeastaan vain vanhan valokuvan, jossa seisoo Paimentyttö Kuusamon Paanajärvellä 1920-luvulla. Mustavalkokuvassa tyttö poseeraa kotiaidalla täynnä toivoa ja hymyilee vienosti jollekin – siis hänelle, joka ottaa kuvan. Yhdessä he katselevat järven taakse, siellä odottavaan kiehtovaan, laidattomaan tulevaisuuteen. Siinä laulun päähenkilöt suurine haaveineen, kertoo Heikki Hela.
– Ilman tulevaisuuden uskoa ihmisestä tulee onneton, lähes hengetön pahimmassa tapauksessa. Sen olemme kaikki viime aikoina saaneet tuntea. Decoyn Laidaton tulevaisuus -single poikkeaa tyylillisesti siitä musasta, mitä aikaisemmin oon tehnyt. Mutta oli kunniatehtävä saada sanoittaa Lauri Kettusen kaunis kappale, ja vielä jopa päästä se laulamaan. Tästä tuli upea!
Decoyn myöhemmin tänä vuonna julkaistavalla albumilla basistina kuullaan ruotsalainen Dan Berglund, maailmalla laajalti menestyneen E.S.T:n eli Esbjörn Svensson trion basisti. Decoyn perustajäsenistä Lauri Kettunen tunnetaan kansainvälisesti myös YLE:lle ja ARTE TV:lle tekemistään lukuisista luontodokumenteistaan.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?