Jos joku on Suomen muusikkopiireissä sitkeä sissi, niin se on Kauko Röyhkä. Röyhkä on painanut uskomattomalla energialla hommia 1980-luvun alusta alkaen sekä muusikkona että kirjailijana. Röyhkä ei ole koskaan ollut valtavirran iso artisti ja koko kansan lemmikki, vaan punkhengellä varustettu omantien kulkija. Yksi Röyhkän suurimmista valttikorteista on ollut taito pitää itsensä artistina ajankohtaisena ja mielenkiintoisena rohkeilla muutoksilla. Juuri nyt Röyhkä on ajankohtainen laulaja Anna Inginmaan ja Hypnomen-yhtyeen kanssa tehdyn Huominen on uni- levyn ansiosta. Röyhkä nähdään myös kumppaneidensa kanssa ympäri Suomen keikoilla tiiviiseen tahtiin. Perjantaina 19.2 on edessä levynjulkistuskeikka Helsingin Nosturissa.
Takahuone.fi tapasi Kauko Röyhkän helsinkiläisessä kahvilassa ja haastatteli konkarimuusikkoa, jolta riitti avointa tarinaa myös aroista nuoruuden aiheista. Hyvä lukija, Tervetuloa matkalle mielenkiintoiseen Kauko Röyhkän maailmaan.
Teillä on useita keikkoja edessä Anna Inginmaan ja Hypnomenin kanssa. Miellä mielellä lähdet keikoille?
Helvetin hyvällä mielellä lähdemme maakuntiin soittamaan. Varsinainen levynjulkistuskeikka on Nosturissa Helsingissä. Vedämme keikoilla koko levyn lävitse. Minä vedän ehkä yhden vanhan biisin, joka sekin on vähemmän tunnettu. Annallakin saattaa myös olla joku biisi, mitä soitetaan. Pääasiassa keikat keskittyvät uuteen levyyn. On tosi kivaa lähteä soittamaan. Koko tämä projekti lähti hieman ripotellen liikkeelle. Ensimmäinen sinkkukin eli Hietsu julkaistiin jo viime vuoden elokuussa ja senkin jälkeen tuli vielä yksi sinkku julki.
Minkälainen bändi teillä nousee kiertueella lavalle?
Seitsemänhenkinen. Eli viisi soittajaa ja minä ja Anna laulamme.
Musiikin lisäksi olet jatkuvasti aktiivinen kirjailijana. Mitä kirjaprojekteja sinulla on tällä hetkellä menossa?
Lapin poika-niminen romaani tulee syksyllä. Sitten olen tekemässä Islannista kirjaa. Olimme siellä vaimoni Olgan ja runoilija Katariina Vuorisen kanssa. Siitä tulee jonkinlainen matkakirja. Käymme vielä kesällä siellä, jotta saamme siihen kesäfiilistä mukaan. Lisäksi Suursaari-kirjasta on tulossa uusi painos, jonka tein valokuuvaja Juha Metson kanssa.
Eli sinulla on kauhea tohina päällä eri projektien parissa. Mistä saat energian tämän kaiken tekemiseen?
Minun on pakko tehdä näitä hommia, sillä olen ammattitaitelija. Eikä siinä mitään. Teen tosi mielelläni tätä työtä. Minulla on aina ollut paljon projekteja. Aloitin tämän homman vuonna 1980 ja siitä lähtien minulta on tullut jatkuvasti joko uusi kirja, uusi levy, leffakäsikirjoitus tai vaikka uusia lehtikirjoituksia.
Teetkö aina luovaa työtä siten, että sinun pitää itse luoda sen mitä teet?
En aina. Arman Alizad-kirja esimerkiksi annettiin minulle. Haastattelin häntä ja teimme kirjan siltä pohjalta. Myös Ville Haapasalo-kirjassa suurin osa tekstistä tulee siltä henkilöltä, jota haastatellaan. Itseni tehtävänä oli laittaa kirja vain sopivaan pakettiin. Kirja on ollut suuri menestys, mutta siitä kiitos kuuluu Villelle, eikä minulle. Minä annoin kirjoille vain muodon.
Mistä luovuutesi kumpuaa?
Olen aina ollut sellainen ihminen, jota kiinnostavat tämmöiset asiat, sen kummemmin en osaa sitä sanoa.
Koska ensimmäisen kerran tajusit, että minustahan voi tulla taitelija?
11-vuotiaana, kun sain ensimmäisen kerran kirjoituskoneen. Olin kova aineen kirjoittaja silloin, musiikki tuli mukaan vähän myöhemmin teini-iässä. Minun harmitti hirveästi, kun minua ei oltu laitettu musiikkitunneille, enkä osannut soittaa mitään. Kuuntelin paljon eri bändejä, kuten David Bowieta tosi paljon. Olisin halunnut tehdä sellaista musiikkia, mutta se tuntui mahdottomalta ajatukselta, koska ne tyypit olivat niin mahtavan taitavia. Yritin opiskella kitaran soittoa suoraan kirjasta, mutta en saanut mitenkään niitä otteita tehtyä. Mutta onneksi sitten tuli punk, jossa taidot eivät olleet niin tärkeässä roolissa, vaan enemmänkin asenne. Sitä kautta aloin soittamaan bassoa, laulamaan ja tekemään biisejä.
Pelastiko punk sinut oikealle tielle?
Punk ainakin näytti minulle sen, että jokainen voi tehdä tätä, jos vain tarpeeksi haluaa. Minusta tuli sellainen, että menin treenikämpille soittamaan kaksi tuntia ennen kuin muut tulivat sinne. Ja sen jälkeen, kun muut olivat lähteneet, niin minä jäin treenikämpille. Minulle se juttu tuli vain hyvin voimakkaana.
Monen menestyneen urheilijan taustalla on valtava palo omaan lajiin ja päämäärätietoisuus, onko sinulla ollut samanlainen tilanne?
Kyllä on, vaikka silloin joskus treenikämpällä ollessani levyn tai kirjan tekeminen oli vain kaukainen unelma. Sitten se vain yhtäkkiä alkoi toteutua. Kaikki kävi helvetin nopeasti.
Miten asiat etenivät?
Ensimmäinen bändini oli kasassa hyvin amatööripohjalta, mutta jo bändin perustamisesta kaksi vuotta, niin olin tehnyt ensimmäisen levyn ja ihan eri tyyppien kanssa. Siinä kävi jotenkin niin, että minun hommastani kiinnostuivat ihan oikeat soittajat, kuten Riku Mattila ja Tikan Hessu. Sitten yhtäkkiä minulla oli jo managerikin. Sitä ennen olin juuri soitellut joidenkin jätkien kanssa putkiradiolla ja pahvilaatikkorummuilla.
Onko joskus tuntunut, että sinun tarinasi on kirjoitettu tähtiin, koska niin monet palaset ovat loksahtaneet kohdilleen?
Usein on tuntunut sieltä, että tämä on jonkinlainen onnenkantamoinen. Olin ammattitaitelija 21-vuotiaana ja olen sillä tiellä edelleen. Samoin kirjahommat etenivät tosi nopeasti. Esimerkiksi ensimmäinen romaanini meni heti lävitse. Alku ei ollut vaikea, mutta vaikeudet tulivat vasta sen jälkeen. Urani on kuitenkin kestänyt jo vaikka kuinka kauan ja selviäminen vuodesta toiseen näin pienessä maassa, missä on pieni yleisö, on usein ollut kovan työn takana. En ole koskaan halunnut tehdä mitään kovin populistista kamaa, vaan ihanteeni ovat olleet musiikissa sellaisissa nimissä kuten Lou Reedissä ja Captain Beefheartissa. Eli vähän vaikeammassa musassa. Kirja puolellakin halusin tehdä ei niin perinteistä suomalaista romaania. Siksi ajauduin heti sivuraiteille, mikä pidemmän päälle ajateltuna sopi minulle tosi hyvin.
Voiko sanoa, että valtavirrasta poikkeavat ja hieman oudommat juttusi ovat olleet sinulle todella tärkeitä, koska olet pystynyt erottumaan niiden avulla muista taitelijoista?
Minä olen vain sellainen tyyppi, enkä olen koskaan edes lähtenyt ihmettelemään, miksi en ole yhtä suosittu kuin vaikka Eppu Normaali. Se on selvä juttu, sillä en tee sellaista musiikkia. Minä taas pystyn tarjoamaan sellaista juttua, mitä vaikka Eppu Normaali ei tarjoa. Erilaisuus on valttia. Minulla on monia tuttuja, jotka ovat menettäneet kaiken kannatuksen, koska he ehkä ovat yrittäneet liikaa olla muodinmukaisia. Se kostautuu helposti.
Et sinä sentään mikä täysin marginaalimuusikko ole, sillä musiikkiasi on soitettu paljon radiossa. Mutta ei kuitenkaan läheskään yhtä paljon, kuin monen muun artistin musiikkia. Harmittaako se koskaan?
Minä en kuuntele radiota kuin vain taksissa. Tuommoiset ajatukset, kuten listasijoitusten miettimiset ja niistä taistelemiset ovat menneet ohitse jo kauan sitten. Olen tajunnut, että minun juttuni on pitkäjänteinen juttu, joka etenee täysin eri tavalla kuin muiden jutut.
Kuinka vanha olet nyt?
Täytin juuri 57. Minulla on sellainen olo, että saan tehdä tätä lopun ikääni. Toivottavasti pysyn vain kunnossa. Näin pari vuotta sitten M.A. Nummisen, joka on yli 70 ja vääntää yhä keikkaa. Numminen on myös erilainen artisti, niin kuin minäkin. Siinä on tyyppi, joka ei ole koskaan halunnut miellyttää suurta yleisöä. Siitä huolimatta hänen keikallaan oli tupa täynnä nuorta jengiä. Tietylle porukalle erilaisuus on valttia.
Sinulla on pitkä ura takanasi. Mikä on kovin juttu, minkä olet urallasi saanut aikaiseksi?
Tänä vuonna tulee 36 vuotta kuluneeksi siitä, kun tein ensimmäisen levyni ja kun sain ensimmäisen kirjani lävitse. Se, että olen yhä mukana kuvioissa, on se kova juttu. Olen lisäksi saanut aina tehdä niin kuin olen halunnut. Kukaan ei ole pystynyt sanomaan minulle, että älä tuota juttua tee enää tai että minun pitäisi muuttua jotenkin.
Olet siis nauttinut taitelijanvapaudesta?
Näin on ja ne muutokset, mitä olen tehnyt olen aina tehnyt omasta tahdosta.
Ovatko muutokset ja erilaisten juttujen kokeileminen olleet urasi polttoainetta?
On, minulla ei ole koskaan tylsää. Esimerkiksi musiikkini on muuttunut viime vuosina paljonkin, kun olen tehnyt musiikkia hyvin erilaisten kokoonpanojen kanssa. Kaikki tämä on ollut kauhean kiinnostavaa. Uudet muusikot ovat tuoneet uusia juttuja mukanaan ja minä olen lähtenyt siihen mukaan innostuneena tekemään erilaista kamaa. Minullahan oli 27 vuotta oma bändi, ensin Kauko Röyhkä ja Narttu ja sitten oli sen jatkobändi. Loppuaikoina bändissä oli pitkään samat soittajat ja minusta alkoi tuntua, että tässä tehdään samaa levyä moneen kertaan. Siellä oli monta tosi hyvää biisiäkin mukana, mutta levyjä oli vaikeaa profiloida siten, että ne olisivat olleet selkeästi erilaiset. Tajusin, että on parempi tehdä hommia muiden tyyppien kanssa. Sitten tein pari levyä Riku Mattilan kanssa, mitkä profiloituvatkin täysin erilaisiksi. Sitten tein hommia myös Mika Rättön ja Jussi Lehtisalon sekä myös Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa ja lisäksi Uhrijuhlankin kanssa. Ja nyt sitten olen tehnyt Hypnomenin kanssa musiikkia. Kaikki nämä projektit, jossa on myös ollut eri laulajia ja biisintekijöitä mukana ovat olleet erilaisia, mikä on virkistävää.
Palataan ajassa taaksepäin. Minkälainen lapsuus sinulla oli?
Asuin Oulussa, missä elin äidin ja tädin kanssa. Äitini kävi töissä Oulun kaupungin ulkopuolella. Häntä en nähnyt lapsuudessani oikeastaan muuten kuin sunnuntaisin. Äiti lähti aikaisin aamulla ja tuli myöhään illalla tehden kuusipäiväistä työviikkoa. Minä elin tätini kanssa yksiössä. Hän luki paljon lehtiä pitäen samalla radiota auki. Sieltä kuulin kaikki biisit leikkiessäni. Rupesin silloin tykkäämään musiikista, vaikka ei meidän perheessä kukaan soittanut tai harrastanut musiikkia. Kirjoja meillä oli ja niitä luinkin, kun opin lukemaan. Ennen sitä selaisin kirjoja katsellen kuvia. Minua kiinnosti esimerkiksi historia kauheasti.
Missä isäsi oli?
Olin avioton lapsi, eikä minulla ollut isää. En tavannut häntä koskaan. Olimme aika köyhiä, mutta varhaislapsuus oli kuitenkin aika onnellista aikaa. Vasta sittenkin, kun jäin äitini kanssa kahden, kun tätini muutti pois, niin elämästä tuli aika rankkaa. Taloudellinen tilanteemme meni entistäkin huonommaksi. Muistan, kun sain pitkään ruinaamani ensimmäiset stereoni, niin kaupunginvoudilta tuli kirjeitä, että he hakevat stereot pois, ellemme maksa laskuja. Semmoista taistelua meillä oli. Minulla oli vain muutama levy, jota pystyin kuuntelemaan. Siinä mielessä se oli hienoa aikaa, että se musiikki mitä kuuntelin ja kirjallisuus mitä luin, tekivät suuren vaikutuksen.
Oliko isän puuttuminen sinulle raskas taakka nuorena?
Henkilökohtaisesti en häntä kaivannut, mutta siinä oli semmoisia hallinnollisia kysymyksiä, mitkä olivat rasittavia. Minun piti piilotella sitä asiaa koulussa, koska minusta tuntui, että kaikki muut koulukaverini tulivat normaaliperheistä. He puhuivat aina isistä, äideistä, siskoista ja veljistä, mutta minulla ei ollut ketään paitsi äitini. Päätimme äidin kanssa, että siitä ei kerrota muille. Siksi en voinut tuoda kavereita meille kotiin.
Se oli varmasti vaikeaa?
Ihan pienenä minulla oli kavereita, silloin emme vielä välittäneet siitä mitään. Mutta kun menin oppikouluun eli yläasteelle, niin silloin minulla ei ollut kavereita. Siinä oli 5-6 vuoden aika, jolloin minulla ei ollut yhtään ainutta kaveria. Se oli yksinäistä aikaa. Olin kotona, kuuntelin levyjä ja katsoin televisiota. Kavereita tuli vasta, kun soittohommat alkoivat. Silloin löysin yllättäen tyyppejä, jotka tykkäsivät samoista bändeistä kuten minä. Luulin, ettei Oulussa ole yhtään ihmistä, joka tuntee New York Dollsin, Lou Reedin ja David Bowien. Mutta sitten heitä löytyikin ja heidän kanssaan aloimme soittelemaan. Sieltä homma lähti eteenpäin, vaikka ei meille kellään ollut rahaa edes soittokamoihin. Muistan, kun kerran kesällä olin varastomiehenä kesätöissä ja sain hankittua laulukamat. Oli suuri edistysaskel, kun sain ensimmäistä kertaa mikrofonin, johon pystyin laulamaan. Sen jälkeen kaikki rahani menivät soittokamoihin. En lähtenyt kavereiden kanssa interreilaamaan, vaan hankin soittokamoja aina kun pystyin.
Onko isättömyys ja sen tuomat nuoruuden kokemukset synnyttäneet sinussa taitelijan?
Se on luonut ulkopuolisuuden tunteen. Minuun vetosivat artistit, jotka olivat jollakin tapaa ulkopuolisia. Muistan, kun luin ensimmäisen kerran Timo K. Mukkaa, niin se kolisi tosi vahvasti. Hänen hommassa oli mukana outside-fiilis. Toisaalta, en ole koskaan ollut mikään synkkä tyyppi. Ihailin esimerkiksi Henri Milleriä, jolla oli eroottinen meininki ja seikkailuasenne elämään. Sillä oli semmoinen haista vittu- asenne, että hän ei edes yrittänyt sopeutua tavalliseen maailmaan. Se oli aivan helvetin hienoa hänen kirjoissaan.
Sinussa taitaa edelleen elää eroottinen seikkailija sisällä?
Kyllä joo, koska suomalaiset ovat yleensä enemmän taipuvaisia juomaan viinaa kuin nussimaan. Itse olen koittanut pitää tietynlaista eroottisuutta hengissä. Se on tärkeä juttu minulle ja se myös kuuluu rock n’ rolliin. Naisistahan rokissa aina lauletaan.
Oletko niin hirveä naisten mies, mitä maineesi kertoo?
Kai minä olen oman osani naisista saanut. Lähinnä naistenmiehenä oleminen on kuitenkin asenne. Naistenmiehenä oleminen ei ole sitä, kuinka paljon harrastat seksiä, vaan sitä, kuinka elät elämää ja kuinka tunnet ihmisiä. Se on sitä, mitä saat irti miehen ja naisen välisestä tilanteesta, mitkä ovat tosi mielenkiintoisia. Ei se mitä sängyssä tapahtuu ole kovinaan kiinnostavaa. Se on niin kuin pornofilmissä, jotka eivät ole kiinnostavia, ellet itse pääse sitä kokemaan. Kaikki se mitä tapahtuu sängyn ulkopuolella ja mikä johtaa sinne sänkyyn on kiinnostavaa ja siitähän ne biisit tehdään. Ja siitä se Millerkin kirjoitti.
Eli sinun salaisuutesi naistenmiehenä on se, että olet kiinnostunut naisista?
Kyllä, naiset tykkää siitä, että heistä ollaan kiinnostuneita. Mies, joka kerskailee ja leuhkii naisjutuilla ei puolestaan ole lainkaan kiinnostava.
Olet oikealta nimeltäsi Jukka-Pekka Välimaa, milloin sinusta tuli Kauko Röyhkä?
Nimi muuttui lukioaikana, kun kaikki muutkin soittohommissa mukana olleet keksivät itselleen nimen. Se johtui siitä, kun oli esimerkiksi Iggy Pop ja Johnny Rotten ja Pelle Miljoona. Nimen vaihtamisen kautta haettiin uusi persoona, eli enää ei oltu mikään koulupoika, vaan jonkin tämmöinen tekijä. Nappasin nimeni kipparikvartetin Kauko Käyhköstä. Touhumme oli jo silloin hyvin määrätietoista. Tiesimme, että emme olleet punkkia, vaan jonkinlaista uutta-aaltoa. Patti Smith ja Elvis Costello olivat lähellä meidän touhua.
Oliko isälläsi mitään tekemistäsi Kauko Röyhkä- taitelijanimen kanssa. Luin Wikipediasta, että olisi?
On sen verran, että kun Kauko Käyhkö esiintyi televisiossa, niin äitini sanoi, että tuo muistuttaa isääsi. Koska en ollut koskaan nähnyt isääni, niin ajattelin Kauko Käyhköä aina suuremmalla lämmöllä kuin muita laulajia.
Lähestyt jo 60-vuoden ikää, miltä se tuntuu?
Kyllä sitä miettii, että ei tämä ikuisesti kestä, vaikka tällä hetkellä on hemmetin hyvä tilanne. Minulla on hyvä kunto, ihmissuhdeasiat on kunnossa, lapsille menee hyvin ja taloudellisesti menee hyvin. Vaikka valittamista ei ole, niin tämä elämä on sellaista, että jatkuvasti pitää pysyä kyydissä mukana, eikä voi jäädä laakereilleen makaamaan kun musiikki- ja kirja-ala muuttuvat koko ajan. Kyse on siitä, että miten pidän itseni mielenkiintoisensa tämänkin ikäisenä, siten että joku valitsee minun tekemän jutun eikä jonkun toisen tekemän jutun.
Mietitkö sitä vai annattako kaiken tulla luonnostaan?
Totta helvetissä minä sitä mietin. Mutta en kuitenkaan yritä tehdä mitään sellaista, mikä on väkinäistä. Mutta minä mietin koko ajan sitä, että miten tässä helvetin jutussa pärjää jatkuvasti eteenpäin. Mikään ei ole näissä hommissa itsestään selvää.
Mietitkö kuolemaa iän karttuessa enemmän?
Se tulee kun se tulee, en sitä sen enempää mieti. Mutta nyt kun David Bowie kuoli, niin se kyllä kosketti, koska hän oli ensimmäinen artisti, jonka levyjä ostin. Jotenkin ajattelin, ettei tuommoinen hahmo koskaan kuole. Nyt sitten hän kuoli täysin yllättäen, sillä en edes tiennyt, että hän on sairas. Hänen kuolema oli iso järkytys minulle. Tuumin silloin, että perkele sentään. Nyt on kuollut Bowie, Lou Reed, ja Captain Beefherat. Seuraavaksi menee varmaan rollarit, Kohta kaikki minun sankarini ovat kuolleet. Olen varmasti itse sitten seuraavana jonossa.
Itkitkö kun Bowie kuoli?
Ei hän niin läheinen sentään minulle ollut, että olisin itkenyt. Mutta iso juttu hänen kuolemansa minulle oli. Mietin Bowieta koko päivän kun hän kuoli. Oli silloin Islannissa ja muistelin niitä aikoja, jolloin kuuntelin hänen musiikkiaan c-kasetilta. Minun rokkihommani lähtivät Bowiesta liikkeelle.
Koska viimeksi itkit?
En muista, mutta olen herkkä ihminen. Kun esimerkiksi puhun jossain tilaisuudessa vaikka musiikista, mistä tykkään, niin minulle tulee itkuinen olo. Voimakkaan kokemuksen jakaminen on koskettava hetki.
Mikä asia sinua ärsyttää juuri nyt?
En tiedä olenko ärsyyntynyt mistään, mutta juuri puhuimme kirjakustantajani kanssa siitä, että mihin tämä maailma on oikein menossa. Kohta ihmisiä ei kiinnosta muut kuin värityskirjat. Onko tämä menossa täysin infantiiliksi siten, että ihmiset ovat muuttumassa uudestaan lapsiksi. He eivät halua lukea kirjoja, eivätkä he halua kuunnella syvällistä musiikkia tai ostaa mitään musiikkia. Mihin lobotomiaan ihmiset ovat oikein vaipumassa, sillä he räpyttelevät nykyään vaan jotain koneita. Nyt on menossa iso taistelu, että onko mitään ratkaisua olemassa. Esimerkiksi siten, että pystyisimme tuottamaan jotain näiden ihmisten koneisiin. Mutta kuten John Lennon sanoi, ei ole olemassa ongelmia vaan ratkaisuja.
Minkälaisen neuvon antaisit nuorelle itsellesi?
Kun aloitin tämän homman, niin olosuhteet olivat alkeelliset. On vaikea kuvitella, miten olisin voinut tehdä asiat paremmin. Asiat on tehty niin hyvin kuin on vain pystytty niissä olosuhteissa ja resursseilla mitä silloin oli käytössä. Totta kai välillä harmittaa, että joitakin juttuja vanhoilla levyillä ei ole tehty tarpeeksi hyvin. Mutta ei minulla ole missään asiassa semmoista oloa, että hommat olisivat menneet täysin metsään. Voi olla, että minulla on luurankoja kaapissani, mutta vittu minä ole niistä ylpeä!
Teksti: Mikko Korvenkari
Kuva: Nauska
Käy katsomassa näitä Kauko Röyhkä linkkejä:
Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen: Paha poika
Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen: Hietsu
Kauko Röyhkän suositut Facebook-sivut
Shoppaile röyhkeän hyvää kamaa
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?