
Nina Kaitaranta on tamperelainen laulaja-lauluntekijä, joka rakastaa sanoja ja musiikkia. Suomenkielisten sanoitusten loputon inspiraationlähde on ihminen ja ihmissuhteet. Viimeisen kolmen vuoden ajan Nina on tehnyt aktiivisesti kappaleita, joista julkaistu on toissasyksyinen esikois-EP Soitellaan sekä 26.3. julkaistu Taite-EP. Nina keikkailee nelihenkisen yhtyeensä kanssa ja orgaanisten popkappaleiden soundissa kuuluu jokaisen bändinjäsenen kädenjälki. Ninan suurimpia esikuvia ovat olleet erityisesti laulaja-lauluntekijät kuten J. Karjalainen ja Maija Vilkkumaa sekä suomalaisista bändeistä Egotrippi ja Scandinavian Music Group.
– Taite-EP:lle valikoituneita kappaleita yhdistää se, että jokaisen biisin sanoituksissa ollaan jonkinlaisessa taitekohdassa. EP:n biisejä kirjoittaessa koin itsekin olevani jonkinlaisessa taitekohdassa oman musiikin tekemisen suhteen. EP:n teko oli valtavan opettavainen reissu. Päätin luottaa omaan intuitioon ja äänitimme biisit bändin kesken treeniksellä. Miksauksen ja masteroinnin teki Alho Audio Mastering, Nina Kaitaranta kertoo.
– Olen ylpeä erityisesti Uunilintu-kappaleesta, jolle Jussi Knuuttila teki erittäin tyylikkään musiikkivideon. Myös Viimeinen laulu lukeutuu omiin suosikkeihini j.karjalaismaisella juurevuudellaan, Kaitaranta sanoo.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?