Svart Records teki makoisan suomalaisen rockkulttuuriteon, kun se julkaisi komean Hurriganes-boksin nimeltään Crazy Days on the Road. Ennen julkaisematonta Hurriganes-meininkiä pursuava uutuusjulkaisu on kasattu Hurriganesin kolmesta keikasta vuosien 1975–76 taitteesta. Kokoelmalle on valikoitu kolme keikkaa: Oulu (24.11.1975), Hämeenlinnan naisvankila (13.12.1975) sekä Pori (2.1.1976). Lisäksi päästään myös kurkistamaan mielenkiintoisella tavalla bändin treeneihin. Noihin aikoihin hurja keikkatahti ja kolme julkaistua albumia olivat nostaneet bändin suursuosioon. Yhtyeen levymyynti oli kasvanut täysin utopistisiin lukuihin, ja bändin keikat myivät loppuun lähes kaikkialla, minne yhtye vain meni. Ja kyllä bändin meininki jylisikin lavalla rankalla tavalla. Sen todistaa uutuusboksin anti, joka tarjoilee kuulijalleen jykevän satsin primitiivistä rockjyräämistä. Keikkatallenteista on koostettu neljän vinyylin tai vaihtoehtoisesti kahden CD:n paketti, jotka dokumentoivat sitä lavaenergiaa ja soittokuntoa, joka uusiutuneella orkesterilla Crazy Daysin julkaisukiertueella oli. Kihisevää energiaa todellakin piisasi, kun Hurriganes nousi lauteille. Boksin materiaali koostuu Hurriganes-roudari Hande Mertasen äänittämistä livenauhoista, jotka olivat alun perin tarkoitettuja yhtyeen yksityiseen käyttöön. Levylle taltioitu soundi on yllättävän hyvä ottaen huomioon sen tosiseikan, että äänitys on tehty 70-luvun puolivälissä, eikä ääntä taltioitu taatusti millään huipputeknologialla. Nyt julkaistut matskut on restauroitu ja masteroitu Finnvoxilla.
On hienoa kuunnella esimerkiksi sitä, miten Remu Aaltonen tykittelee rumpujaan biisistä toiseen. Jos pitäisi Remun soittoa jotenkin kuvailla niin sanoisin, että se on kuin raskasta teollisuuskomppia, joka välillä kiihtyy ja poukkoilee. Kuluttavan kuuloinen soittotyyli, mutta kerrankos täällä vain eletään ja rokataan. Hurriganesissa minua on aina kiehtonut sen energiapitoisuus, voima ja elävyys. Yhtyeen musiikki elää ja hengittää, mikä tekee siitä aitoa. Liveboksin biisimateriaali ei ole liian tuotettua tai steriiliä, vaan se välittää rehellisesti lavalla koetun bändin tiukan intensiteetin. Boksin mukana on myös hieno vihkonen, joka sisältää Risto Vuorimiehen upeita valokuvia Crazy Days -kiertueelta sekä toimittaja Pekka Laineen saatetekstit, joiden tutkiminen lisää myös fiilistä, kun musiikin laittaa soimaan. 
Hurriganesin alkuperäinen kitaristi Ile Kallio oli palannut bändiin Albert Järvisen tilalle kesäkuussa 1975. Tilanne oli hyvin erilainen kuin Kallion lähtiessä bändistä kolme vuotta aiemmin yhtyeen uran alussa. Hurriganesista oli tullut nopeasti maan suosituin yhtye. Myös Kallion debyyttilevytys Hurriganesin riveissä, vuonna 1975 ilmestynyt Crazy Days, myi timanttilevyyn oikeuttavan määrän hetkessä. Näin Ile itse kommentoi nyt julkaistua liveboksia ja Crazy Days-albumia boksin vihkosessa: ”Kun mä kuuntelen näitä nauhoituksia, mulle tulee hyvä fiilis. Samalla vähän harmittaa. Crazy Days -albumi olisi pitänyt äänittää tämän jälkeen. Se tehtiin liian aikaisin. Mä en ollut valmis. Ei ollut riittävää itseluottamusta soittajana ja studiotulikaste Hurriganesin kitaristina oli liian kova paikka. Näissä nauhoituksissa mä kuulen paljon valmiimman soittajan. NÄIN olisi pitänyt soittaa levyllä!”
Hurriganes oli yhtye, joka kulki omaa tietään, eikä kumarrellut mihinkään suuntaan. Tämä upea rokkiboksi on taas yksi lisäsyy siihen, miksi Hurriganesin suuntaan on syytä kumartaa.
Teksti: Kupe Wessman
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?