
Viisi vuotta sitten markkinaoikeus antoi päätöksen, joka johti siihen, että Suomen rock-historian todennäköisesti paras levy koskaan, Hurriganesin Roadrunner poistettiin suoratoistopalveluista kuten Spotifystä.
Näin uutisoi Suomen Tietotoimisto 18.3.2015 Ilta-Sanomien nettisivuilla:
”Levy-yhtiö ei saa jakaa Hurriganes-yhtyeen kahta ensimmäistä albumia nettipalveluissa, katsoo markkinaoikeus. Kitaristi Albert Järvisen perikunta voitti markkinaoikeudessa kiistan levy-yhtiö Universal Musicia vastaan.”
”Kielto koskee Hurriganes-pitkäsoittoja Rock and Roll All Night Long (1973) ja Roadrunner (1974) sekä niillä olevia kappaleita. Markkinaoikeuden mukaan 1970-luvulla tehdyt alkuperäiset sopimukset eivät oikeuta internet-levitystä. Päätös koskee esimerkiksi Spotifyä.”
Oikeuden ratkaisusta voi tietenkin päätellä, että Albert Järvisen perikunnalla oli perusteltu syy riitauttaa asia.
Mutta: Hurriganes-fanin näkökulmasta varsinkin mestariteos Roadrunnerin poistaminen Spotifystä on sieltä, minne aurinko ei paista. Suoraan sanottuna perseestä.
Fyysiset levyt ovat tietty upeita ja Roadrunnerin voi aina ostaa, mutta minulla ei vaan ole nyt mahdollisuutta roudata mukana vinyyleitä ja cd-levyjä liikkuvassa elämäntilanteessa. Ja olen kyllä ostanutkin levyn muutaman kerran jo vuosien varrella.
Lisäksi se on vaan niin, että valtaosa musiikin ystävistä pyörii Spotifyssä ja muissa striimauspalveluissa, joten nyt SE paras Hurriganes-levy ei ole siellä fanien kuunneltavissa. Itse asun ja opiskelen Lontoossa ja olen usein halunnut luukuttaa kävelylenkeillä Roadrunneria, mutta eipä onnistu. Youtubesta se varmaan löytyy, mutta en ole sitä kokenut hyväksi paikaksi kuunnella musiikkia. Minua onkin harmittanut todella paljon, kun Roadrunner ei ole Spotifyssä. Uskon, että en ole yksin. Albert Järvisen perikunta taisteli oikeuksistaan ja voitti, mutta lopputulos on se, ettei Albertin kitaristin uran kirkkain helmi Roadrunner ole täydellä teholla siellä missä sen kuuluu olla: Hurriganes-fanien ja uuden musadiggarisukupolven korvissa ja sieluissa.
Teksti: Mikko Korvenkari
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?