Okra Playgroundin uusi single Laula! kertoo oman mielen sisällä käytävästä kamppailusta

Elektrofolk-yhtye Okra Playground. Kuva: Antti Kokkola

Kansainvälisillä lavoilla ahkerasti kiertänyt Okra Playground tarjoilee viimeisen maistiaisen tulevalta albumiltaan. Laula! -single yhdistää rohkeasti kansanmusiikkia ja poppia. Kappale on Päivi Hirvosen tekemä, ja se on sovitettu yhdessä yhtyeen sekä albumin tuottajan Sami Zimmermannin kanssa. Laula! kertoo mielen sisäisestä kamppailusta ja siitä, että omia tunteita tai vaikeuksia ei tarvitse hävetä ja piilotella.
– Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet etenkin korona-aikana valtavasti. Aihe on kasvanut yhteiskunnallisesti ajankohtaiseksi, mutta siitä puhuminen sälyttää valtavan paineen ja epäonnistumisen pelon yksilön harteille. Haluamme yhtyeenä poistaa stigmaa vaikeiden aiheiden ympäriltä ja tehdä niistä näkyviä ja normaaleja”, myös palkitulta soolouraltaan tunnettu Maija Kauhanen kertoo.
Okra Playgroundin kolmas studioalbumi ITKU näkee päivänvalon lokakuun 28. päivä. Albumin teemoja ovat muutos, kasvu sekä vastakohdat, joiden mukana kulkevat yhtyeen ainutlaatuiset ja tunnistettavat elementit, kuten kolmen naislaulajan vahvat äänet, ajankohtaiset tekstit ja hypnoottiset rytmit. Albumin nimikkosinkku Itku julkaistiin viime kuussa.
Okra Playgroundin kaksi edellistä albumia Turmio ja Ääneni yli vesien olivat arvostelu- ja listamenestyksiä sekä kotimaisissa että kansainvälisissä medioissa. Yhtye on keikkaillut aina Malesian Rainforest World Music Festivalilta Flow Festivaliin, sekä muun muassa Pohjoismaissa, Virossa, Saksassa, Belgiassa, Iso-Britanniassa ja Hong Kongissa. Yhtye on palaamassa takaisin Yhdysvaltoihin kiertueen merkeissä taas ensi keväänä.
Suomessa yhtyeen pääsee näkemään seuraavaksi albumin julkaisukeikoilla: 23.11. – G Livelab, Tampere ja 24.11. – Kuudes linja, Helsinki.

 

 

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.