The Rasmukselle ensimmäinen kotimaan hallikeikka syyskuussa

The Rasmus on aktiivisena musarintamalla. Kuva: Venla Shalin

Suomea kevään Euroviisuissa edustava The Rasmus kuuluu kautta aikojen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiimme, joka on muualla maailmassa soittanut omia hallikeikkoja jo vuosia. Ensi syksynä tilanne korjautuu myös Suomen osalta, kun The Rasmus soittaa ensimmäisen oman hallikeikkansa kotimaassaan Helsingin jäähallissa perjantaina 30. syyskuuta. Jäähallin Black Boxissa järjestettävän ikärajattoman keikan liput tulevat myyntiin Lippupisteessä maanantaina 25. huhtikuuta.
– Olemme super-innoissamme, että pääsemme soittamaan legendaariseen Helsingin jäähalliin. Tätä on odotettu vuosia! Settiin olemme valinneet isojen hittien lisäksi myös yhtyeen alkuaikojen tuotantoa. Nyt on tiedossa sellainen show, jota kannattaa tulla katsomaan ja kuuntelemaan kauempaakin!, yhtye kommentoi.

The Rasmus
Helsingin jäähalli, Black Box
Pe 30.9.2022
Ovet klo 18.00

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.