
Vuosien varrella jo legendaariseksi muodostunut musiikkifestivaalia ja rataurheilua yhdistelevä Vauhtiajot Race & Rock -tapahtuma järjestetään tulevana kesänä Seinäjoella 16.–19.7.2020. Vuosittain kasvavan yleisön keräävä Vauhtiajot järjestetään tuttuun tapaan Seinäjoen keskustassa ja Kapernaumissa. Tapahtuman uudistunut iltatapahtuma-alue säilyy hyväksi todettuun tapaan K-18 -alueena.
– Viime vuoden alueuudistuksemme keräsivät asiakkailtamme niin hyvää palautetta, että päätimme jatkaa hyväksi todettuja käytäntöjä. K-18-ikäraja mahdollisti koko festivaalialueen kattavan ravintola-alueen sujuvat palvelut ja asiakkaiden viihtyvyyden. Lavat tullaan sijoittamaan jälleen vastakkain Kirkkokadulle viime vuoden tapaan, selventää tapahtuman promoottori Kalle Keskinen.
Torstaina 16.7. esiintyvät Popeda, Vesala, Klamydia, Ellinoora, Pyhimys sekä odotetun paluun keikkalavoille tekevä Tehosekoitin. Perjantaina 17.7. vuorossa ovat J. Karjalainen, Kaija Koo, Neljä Ruusua, Michael Monroe, Maija Vilkkumaa, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani sekä duo Ida Paul ja Kalle Lindroth. Lauantaina 18.7. lavalle hyppäävät Anna Eriksson, Chisu, Happoradio, Elastinen, Elonkerjuu, Reino Nordin sekä Vauhtiajoissa kesän ainoan Pohjanmaan keikan soittava Suurlähettiläät.
– Meillä on tänä kesänä mielestämme kaikkien aikojen kattavin ja myyvin ohjelma, johon olemme myös panostaneet. Odotukset ovat myös meillä korkealla, kertoo promoottori Keskinen.
Kulttuurialan moniottelija Anna Eriksson esiintyy kesän Vauhtiajoilla! Anna Eriksson ampaisi suuren yleisön suosioon jo 19-vuotiaana. Hänen esikoisalbuminsa myi platinaa ja ansaitsi artistille Emma-palkinnonkin. Anna Erikssoninviimeisin albumi MANA oli huikea kriittinen menestys ja se palkittiin myös Teosto-palkinnolla. Keikkailun ohessa Anna Eriksson työskenteli M-elokuvansa parissa. Eriksson näytteli elokuvan pääroolin sekä teki elokuvan käsikirjoituksen, musiikin, äänisuunnittelun ja leikkauksen itse. M palkittiin usealla kansainvälisellä elokuvapalkinnolla. Vaikka uutta musiikkia Anna Eriksson ei olekaan hetkeen julkaissut, hän ei ole missään tapauksessa ruosteessa keikkalavoilla.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?