
Aino & Hajonneet -yhtyeen debyyttilevy Hullui unelmii ilmestyy vihdoin lokakuun puolivälissä, kun julkaisua kiusanneet viivästykset on vihdoin saatu hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Albumin alkuperäinen julkaisupäivä 3.9.2021 otettiin uuteen käyttöön, kun levyn nimikkokappale julkaistaan digisinglenä perjantaina. Yhtyeen pääasiallinen säveltäjä Petri Sinkkonen odottelee jo kuumeisesti debyytin ilmestymistä ja miettii, miten hitaasti kiiruhtaen voimapoppia ja punk rockia vuoleva yhtye on ajautunut treenikämpiltä Svart Recordsin talliin. – Kun albumin biisejä kasattiin, Hullui unelmii tuli vasta, kun jo ensimmäinen puolikas levystä oli nauhoitettu. Biisinä se tuntui alkuun eroavan paljonkin siihen asti tehdyistä, mutta samaan aikaan tuoreelta ja mielenkiintoiselta, vaikka biisin rakennuspalikat olivat hyvin perinteiset. Biisistä tuli tavallaan maamerkki ja suunnannäyttäjä albumin lopuille biiseille. Ja kyllä, biisin nimellä haluttiin nostaa hattua Pellen (Miljoona) suuntaan, tietenkin”.
Pian ilmestyvä single ilmaantui YouTubeen jo vuosi sitten, kun yhtye tuotti yhdessä Proyale-ryhmän kanssa videon, joka on loppukesän viimeisillä aurinkoisilla hetkillä yhä ajankohtainen – ja toisaalta kytköksissä yhtyeen jäsenistön nuoruusvuosiin.
– Video kuvattiin ”Mummolassa” ja meidän teinivuosien viikonloppujen vakionäyttämöllä Keravan Aurinkomäellä. Sen tekoon ei liity sen kummempaa. Tehtiin mitä osataan eli soitettiin rokkia ja juotiin bisseä. Voiks kesällä tehdä muutakaan?, bändin laulaja Aino valottaa videon teon taustoja.
Hullui unelmii ilmestyy vinyylinä ja digitaalisesti 15.10.2021. Yhtye nähdään levynjulkaisukonserteissa ainakin 15.10. Vantaan Vernissa-klubilla yhdessä Nyrkkitappelun kanssa, 22.10. Porin Anniksella sekä 23.10. Keravan The New Sherwoodissa – ja lisää keikkapäiviä ilmoitetaan lähiviikkojen aikana.
Aino & Hajonneet: Hullui unelmii – vinyylin ennakkomyyntilinkki
https://svartrecords.com/product/aino-hajonneet-hullui-unelmii-lp/
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?