Vilma Ala-Koukkari ja Mitja Toivonen ovat tehneet todellisen kulttuuriteon. Heidän tekemänsä Nosturi viimeinen sammuttaa valot -dokumentti on mielenkiintoinen tarina Helsingin Hietalahdessa sijainneesta keikkapaikasta ja kulttuurikeskus Nosturista, joka sai purkutuomion ja suljettiin viime vuoden lopussa. Samalla dokumentilla on myös syvällisempi sanoma. Se nostaa esille sitä tylyä syrjintää ja vähättelyä, mitä populaarikulttuuriväki on saanut yhteiskunnalta osakseen.
Dokumentissa pääsee ääneen monen artistitähden lisäksi Nosturia pyörittäneen Elmu Ry:n entiset ja nykyiset työntekijät, jotka ovat vuosien varrella tehneet upean työn Helsingin kulttuuriskenen eteen.
Dokumentissa kyseenalaistetaan ja hämmästellään miksi punk, rock ja muu populaarikulttuuriväki joutuu aina häärimään ties milloin missä toimitilassa, mikä ennemmin tai myöhemmin kuitenkin jyrätään alas.
Myös toinenkin kissa nostetaan pöydällä, sillä yhteiskunnan jakamat tukirahat eivät ole juurikaan populaarikulttuurin edustajien taskuihin löytäneet. Niitä kyllä on riittänyt esimerkiksi urheilijoille.
Lisäksi klassisen musiikin ja oopperan edustajat ja muusikot nauttivat yhteiskunnan maksamista makoisista palkoista ja muista eduistaan ja hulppeista puitteistaan.
Onhan se aivan hemmetin suuri vääryys, ettei vastavuoroisesti yhteiskunnan rattaat voisi osoittaa tukevaa kättään ja kunnioitustaan myös toiselle puolelle aitaa. Nosturin uumenissa treenasi esimerkiksi sellaisia bändejä kuten HIM, The Rasmus, The 69 Eyes, Amorphis ja Children Of Bodom. Jo pelkästään nämä bändit ovat levittäneet Suomea maailmankartalle miljoona kertaa enemmän kuin Helsingin kaupunginorkesteri koskaan.
Olisiko jo siis pikkuhiljaa yhteiskunnan valkokaulusten ja vakohameiden herättävä ja laitettava kortensa kekoon, jotta myös populaarikulttuurin edustajat saisivat ansaitsemansa tuet ja fasiliteettiasiat kuntoon?
Niin kuin dokumentissakin sanotaan: rahaa kyllä on, jos sitä pitää olla. Ei muuten rahaa olisi löytynyt vaikka tuliterän Musiikkitalon ja Oopperatalon rakentamiseen.
Lopulta kyse on myös siitä, mitä kaupunkipolitiikalla halutaan saavuttaa. Halutaanko Helsingin kaupunkikuvaa värittävä populaarikulttuuriväki todellakin ajaa jonnekin pellon keskelle keskenään häärimään, vai olisiko Helsingin kaupungin jo syytä huolestua, kun kaupungin parhaista keikkamestoista yksi toisensa jälkeen katoaa milloin mistäkin syystä, eikä kunnollista kehtoa populaarikulttuurille tunnu mitenkään löytyvän.
Dokumentissa kehutaan Tamperetta, joka halutaan poliittisella päätöksellä nähdä tapahtumakaupunkina, kun taas Helsingin poliitikot eivät sellaisesta näytä vähääkään välittävän.
Minusta tylsä kaupunki on yksinkertaisesti vain tylsä kaupunki. Eläväinen kaupunki tarvitsee monimuotoista kulttuuritoimintaa ollakseen hengittävä ja viihtyisä. Aika on tullut ottaa myös vaihtoehtokulttuuri ja sen toimijat tosissaan. Helsingin kaupungin päättäjät, on aika herätä.
Teksti: Mikko Korvenkari
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?