
Jyväskylästä ponnistava hiphop-yhtye Mouhous julkaisi uuden singlen Poikien vessa. Kappaleella on mukana isossa nosteessa oleva artisti costee.
– Tää biisi kuvastaa meille ikuista nuoruuden kaipaamista. Aikuistuminen tuntuu välillä vaikealta. Oli siistii saada tähän costee messiin, meistä on tullu frendejä ja se oli eka tyyppi joka me kaikki hyväksyttiin feattaamaan, Mouhous kertoo.
Stone Films teki kappaleeseen hauskan musiikkivideon. Videota varten rakennettiin studioon kolme väliaikaisvessaa, jotka kuvausten lopuksi oli hajotettu palasiksi.
– Tää biisi vaati meistä ehdottomasti musavideon, jossa meidän kaikkien persoonat tulee esille. Saatiin video maaliin, vaikka yks bändin jäsenistä nukkui pommiin ja pääs kuvauksiin 6 tuntia myöhässä, Mouhous paljastaa.
SuperDuvesta, Monakosta ja Van Hegenistä muodostuva yhtye on tunnettu kiehtovasta ulosannistaan, jossa yhdistyvät modernit ajankohtaiset saundit sekä hämärän kiero lyyrinen tematiikka. Mouhouksen tammikuussa julkaistu Äänii single on rikkonut platinarajan ja toukokuussa julkaistu Frendi kipusi suoraan Spotifyn Top 20-listalle ja lähentelee kultaa. Viimeisin single Likaset Vansit julkaistiin syyskuussa. Yhtye viimeistelee parasta aikaa ensi vuonna julkaistavaa debyyttialbumiaan ja keikkailee ympäri Suomea.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?