LULUA on luopumisen äärellä uudella biisillään ”Hautajaiset”

LULUA-yhtyeen johtohahmoina ja solisteina toimivat Miia Lepola ja Vesa Holmala. Kuva: Martin Sivakov.

Tamperelaisen LULUA-yhtyeen uusi single Hautajaiset on julkaistu. Yhtye tarkastelee kappaleella eroja, luopumista ja kuolemaa – aiheita, jotka jokainen kohtaa elämänsä aikana. Single esittelee energisen yhtyeen rauhallisempaa ja myös vakavampaa puolta.
Erot mielletään yleensä pieneksi kuolemaksi, ja tässä biisissä kerrotaan siitä hieman rankemmalla mielikuvalla. Luopuminen on tuskallista, mutta sen voi myös tehdä rauhassa ja toista kunnioittaen. Hautajaiset-kappale kuvaa yhtä elämän perusasioista, jonka jokaisen kuuluu käydä läpi ja kokea omalla tavallaan. Asiat eivät aina mene niin kuin ollaan suunniteltu, yhtye avaa uuden kappaleen taustoja.
Hautajaiset-singlestä julkaistaan myös Antti Väreen (Värevision) ohjaama musiikkivideo torstaina 17. marraskuuta. Se on kuvattu lokakuun aamunkoitossa Pappilanjoen varrella Hämeenkyrössä. Videolla kaksi ihmistä saattaa toisiaan lauttureina kohti tuonpuoleista, jossa heitä jo odotetaan.
Hautajaiset on kolmas ennakkolohkaisu yhtyeen keväällä 2023 ilmestyvältä debyyttialbumilta, jonka julkaisee Eclipse Music. Tuottajana toimii yhtyeen kitaristinakin tunnettu Samuli Erkkilä ja miksauksesta sekä masteroinnista vastaa Jesse Vainio. Albumi on äänitetty JaBa Studiolla Hankasalmella. Esikoislevyltä on julkaistu aiemmin singlet Elefantin hautausmaa ja Lulu.
Kaksi vuotta sitten perustetun yhtyeen johtohahmoina ja solisteina toimivat Miia Lepola ja Vesa Holmala, jotka molemmat ovat vaikuttaneet musiikkialalla jo pidempään. Lepolaan on voinut aiemmin törmätä Lepolan Akka & Kulkutauti -kokoonpanossa sekä Pink Floyd -tribuuttiyhtye Pulsessa. Arkielämässään Lepola työskentelee musiikkiterapeuttina KELAn nuorille suuntamassa kuntoutuspsykoterapiassa ja toimii yhtenä perustajajäsenenä taideterapioihin erikoistuneessa terapiatalossa Tampereella. Vesa Holmala on julkaissut Holmala-artistinimellä albumit Kuka minä oon (2017) ja Sakar (2020), jotka ovat poikineet liudan radiosoittoa. Holmala on voittanut myös Bauer MediaUnelmastudio-kisan vuonna 2020. Lisäksi Holmala tunnetaan valokuvataiteilijana – taskussaan hänellä on muun muassa Eisa Maestro -valokuvakilpailun voitto 2021 ja hän on yksi Suomen Fujifilm Ambassadoreista.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.