
Hassisen Koneen kaikki studioalbumit julkaistaan vinyylinä ensi kesäkuussa. Svart Records julkaisee myös rajoitetun vinyylipainoksen Pokon levydiiliin johtaneesta demosta.
Yhtyeen 40-vuotisjuhlan kunniaksi kauppoihin ilmestyvät vinyyliversiot yhtyeen albumeista Täältä tullaan Venäjä (1980), Rumat sävelet (1981) sekä Harsoinen teräs (1982). Levyihin on saatetekstit kirjoittanut Jukka Orma.
Studiolevyjen lisäksi Svartin omasta kaupasta on saatavana neljän LPn paketti, joka sisältää ensimmäisen vinyylipainoksen Hassisen Koneen vuonna 1980 äänitetystä demosta, jolla bändi pääsi Poko Recordsin rosteriin. Pakettiin sisältyy myös reproduktio alkuperäisestä saatekirjeestä Pokolle sekä ällistyttävä jättijuliste.
Hassisen Kone tekee tulevana kesänä myös paluun, kun se esiintyy alkuperäiskokoonpanossaan Joensuun Kerubissa viiden keikan voimin 16.-20. kesäkuuta. Tämän lisäksi yhtye täydentää ensi kesän Provinssin pääesiintyjäkattausta lauantaina 27. kesäkuuta ja koko juhlavuosi huipentuu Tampereen Ratinan stadionille lauantaina 8. elokuuta, jolloin yhtye nousee lavalle koko historiansa kattavan ison kokoonpanon kera. Ratinan stadionkonsertti sekä Kerubin juhlakonsertit ovat jo loppuunmyytyjä, mutta Provinssin keikalle on vielä lippuja saatavilla.
Hassisen Koneen vinyylipainokset tulevat levykauppoihin 5.6.2020 ja ovat nyt tilattavissa ennakkoon Svart Recordsin verkkokaupasta.
Ennakkomyyntilinkki:
https://svartrecords.com/?s=hassisen+kone
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?