No nyt lähtee! Svart Records julkaisee Hurriganesin livenauhoja vuodelta 1973 boksimuodossa

Svart Records julkaisee heinäkuussa Hurriganesin kaksi kokonaista keikkaa vinyyli- sekä CD-bokseina heinäkuussa 2021. Kyseessä on 39 kappaleen mittainen matka aikaan, jolloin ”Ganes” oli raivokas, alkukantainen ja nälkäinen – ja elävänä yleisön edessä ennen läpimurtoaan.
Neljän vinyylilevyn tai kolmen CD:n kokonaisuudet ovat myös kiinnostavia dokumentteja 1973 ilmestyneen ensilevytyksen Rock’n’roll All Night Long synnystä, sillä nauhoitukset teki Love Recordsin palkkaamana Måns ”Mosse” Groundstroem. Mossen nauhoista Klaukkalan keikka kesäkuulta 1973 päätyi debyyttialbumille, ja nyt julkaistavat aiemmat nauhoitukset jäivät syrjään. Vuosikymmeniä levy-yhtiöiden varastossa pölyyntyneet nauhat julkaistaan nyt vihdoin kokonaisuutena – aiemmin niistä on vain osa nähnyt päivänvalon levyllä Live in Hamina (2011).
Tuottaja Groundstroem oli havainnut bändin musiikillisen ja mahdollisesti myös kaupallisen potentiaalin jo aiemmin. Hän oli antanut uskaliaan lausunnon maamme arvostetuimpaan musiikkilehteen Musaan: ”Aluksi yritetään saada aikaan oikein jytälevy Remu & Hurriganesien kanssa.” Groundstroem levy-yhtiöltä sai 5000 markan budjetin. Sen hän käytti harkiten ja äänityskalustoksi valikoitui Revox-nauhuri, Matti Sarapaltion rakentama kuusikanavainen mikseri, kuusi vanhaa Shuren mikrofonia, niille telineet sekä tarvittavat johdot.
Boksilta löytyvistä Haminan (21.3.1973) ja Helsingin (24.3.1973) työväentalojen keikoista on aiemmin kuultu osa Live In Hamina -albumilla, mutta pian julkaistavalta järkäleeltä löytyvät vihdoin molemmat keikat kokonaan. Jotta kuuntelu olisi nautittavampaa, biisien välejä on hieman editoitu lyhemmäksi ja pienet äänitysvirheet sekä kitaran virittelyt on napsittu pois. Helsinki and Hamina All Night Long sisältää varhaisia versioita myöhemmin julkaisuista klassikoista (Roadrunner, Slippin’ And Slidin), oivallisia lainakappaleita sekä ison kourallisen ennen julkaisemattomia, levyttämä jääneitä biisejä.
Hamina and Helsinki All Night Longin valokuvamateriaali on peräisin tältä aikakaudelta. Valokuvaaja Risto Vuorimies kulki yhtyeen mukana ja ikuisti kamerallaan tunnelmia niin Haminassa kuin Helsingin konserttien tiimellyksessä. ”Haminan kuvat ovat pääasiassa soittokuvia, vain jokunen otos takahuoneesta tai väliajalta, jolloin Pelle Miljoona, anteeksi nuori Petri Tiili, innostui poseeraamaan palkintokaapin edessä. Hän oli myös näyttävästi selällään lavan reunalla, kun bändi takoi ohjelmaansa”, Vuorimies muistelee.
Hurriganes – Hamina and Helsinki All Night Long ilmestyy 2.7.2021 ja kokonaisuuden kruunaa Ganes-tietäjä Honey Aaltosen saatetekstit sekä Risto Vuorimiehen kuvakavalkadi. Neljän LP:n sekä kolmen CD:n paketit ovat ennakkomyynnissä Svart Recordsin verkkokaupassa sekä asiantuntevilla jälleenmyyjillä juuri nyt.

Ennakkomyyntilinkit

Svart Records (rajoitettu 200 kpl boksi + juliste + kassi)
https://svartrecords.com/product/hurriganes-hamina-and-helsinki-all-night-long-album/

Levykauppa Äx (rajoitettu 500 boksi, värivinyyli)
https://www.levykauppax.fi/artist/hurriganes/hamina_and_helsinki_all_night_long/#731198

Hamina And Helsinki All Night Long – Live 1973
Remu Aaltonen: Rummut ja laulu
Cisse Häkkinen: Basso ja laulu
Albert Järvinen: Kitara

Hamina 21.3.1973
Ensimmäinen setti
A1. Keep On Knocking
A2. Satur’ly Night Club
A3. My Sweet Lily
A4. Sweet Little Sixteen
A5. Hootenanny Fix
B1. Hideaway
B2. Wank-a-Wana
B3. Ruby Baby
B4. Hey Mr. Fancy
B5. Hear Me Calling

Hamina 21.3.1973
Toinen ja kolmas setti
C1. Rudy-o-Rudy
C2. Roadrunner
C3. Sweet Sue
C4. Be-Bop-a-Lula
C5. Slippin’ and Slidin’ / Little Queenie
D1. Keep on Knocking
D2. Got No Time
D3. Blue Suede Shoes
D4. Lucille

Helsinki 24.3.1973
Ensimmäinen setti
A1. Sweet Little Sixteen
A2. Ruby Baby
A3. Perfidia / Mr. Big
A4. Walk Don’t Run / Roy on Flash Top / Jenka / Wank-a-Wana / Jenka
B1. Hideaway
B2. Slippin’ and Slidin’ / Little Queenie
B3. Sweet Sue
B4. Be-Bop-a-Lula
B5. Hey Mr. Fancy
B6. Hear Me Calling

Helsinki 24.3.1973
Toinen setti
C1. Keep on Knocking
C2. Got No Time
C3. Rudy-o-Rudy
C4. Satur’ly Night Club
C5. Sweet Lemonation / Wank-a-Wana
D1. Roadrunner
D2. Rock and Roll Music
D3. Keep on Knocking
D4. Blue Suede Shoes
D5. Sweet Little Sixteen

Äänitys: MÅNS GROUNDSTROEM / Love Records.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.