Tilhet, pajut ja muut -yhtye lopettaa toimintansa keikkaan Tavastialla: – ”Nyt on oikea aika lopettaa”

Kolme studioalbumia julkaissut Tilhet, pajut ja muut -yhtye viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhlaansa. 30.04.2021 julkaistava duo-albumi Täällä kaukana (Lauluja vuosilta 2011–2021) kerää yhteen akustisen valikoiman yhtyeen tuotannosta. Samalla kokoonpano ilmoittaa päättävänsä toimintansa elokuun Tavastian  jäähyväiskeikkaan 5.08.2021
Jarno Takkumäen ja Juho Hoikan tuottama folkin perinteitä kehittelevä albumi sisältää kymmenen Anna-Sofia Tuomisen ja Juhon kahdestaan sovittamaa ja esittämää riisuttua akustista versiota Tilhien kappaleista. Levyllä on myös kaksi ensijulkaisunsa saavaa laulua ”Heinäkuussa helottaa” ja ”Linnut”.
KHY Suomen Musiikki Oy:n  toimesta päivänvalon näkevän albumin syntyä Juho Hoikka kuvailee näin:
– Meille tuli Annan kanssa viime keväänä ajatus levystä, jonka toteuttamisesta olimme keskustelleet jonkin aikaa. Meidän vaikutteemme ovat uudessa ja vanhassa folkissa, niistä Tilhet sai alkunsa. Tämän albumin ajatuksena on ammentaa tuosta taustasta. Halusimme tallentaa hetken ja tilan äänitteelle, esittää laulut sellaisinaan, korjailemattomina, paljaina. Kuunnellessani nyt kokonaisuutta ajattelen tätä yhdenlaisena läpileikkauksena vuosikymmenestä.
– Täällä kaukana on tavallaan paluu siihen, mistä alun perin lähdimme liikkeelle Turussa 2011. Se paljastaa, mitä folk meille merkitsee. Tämän albumin julkaiseminen tuntuu omalta osaltamme aralta ja jännittävältä. Samalla se on kuitenkin kiitos kuulijoille sekä omanlaisensa päätös kymmenen vuoden työlle, jäähyväiset, laulaja Anna-Sofia Tuominen jatkaa.
Yhtye on päättänyt lopettaa toimintansa keikkaan Tavastialla:
– Viime vuoden mittaan kypsyi yhteinen ajatus, että nyt on oikea aika lopettaa. Tämä työ on odotusten, uuden tekemisen ja julkisen vastaanoton puolesta valtaisan kuormittavaa. Se ei näy yleisölle. Me olemme kuusihenkinen yhtye: eteenpäin jaksaminen vaatii jokaiselta jäseneltä luottoa yhteistyöhön ja sen tuloksiin. Tuntuu, että ajatukset musiikkimme sisällöstä ja tavoitteista sekä jäsenten muut työt, siis yksinkertaisesti työmäärä ja jaksamisen kanssa kamppailu, veivät meidät lopulta eri suuntiin.
Timon, Henrin, Juhanan, Heikin, Annan ja Paulin kanssa teimme kymmenen vuotta yhdessä töitä, julkaisimme kolme omannäköistämme albumia ja, ehkäpä tärkeimpänä, jaoimme ystävyyden ylä- ja alamäkineen. Saimme kokea ympäri Suomea soittamillamme keikoilla jotain sellaista, mistä uskalsimme nuorina haaveilla. Kuljimme oman polkumme. Kiitos siitä kuuluu kuuntelijoille, läheisille ja kaikille muille meitä vuosien varrella eri tavoin tukeneille. Soitamme elokuussa Tavastialla vielä kerran yhdessä ja toivomme, että mahdollisimman moni tuttu ja tuntematon pääsisi paikalle juhlistamaan kanssamme kulunutta vuosikymmentä, Juho päättää.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.