Icons of Elegance tarjoilee tummia teemoja ja duurisointujen keveyttä

Anssi ja Henri Växbyn muodostama popduo Icons of Elegance on julkaissut uuden albumin. Please Tell Him I Said Hello -levyn kantavia teemoja ovat kuolema, ikääntyminen ja ajan kuluminen.
Vahvan kontrastin tummiin teemoihin luo kappaleista huokuva positiivisuus sekä usko tulevaisuuteen. Keveyttä tuo myös pilke silmäkulmassa tuotettu soundi, joka perinteisemmän kitarapopin ohessa paikoitellen muistuttaa 90-luvun kielletyistä nautinnoista kuten Natalie Imbrugliasta ja Eagle Eye Cherrystä.
Levyltä on julkaistu aiemmin singlet Sliver of HopeWhat Are You Waiting ForTwo Coffee Morning sekä viimeisimpänä 9. huhtikuuta julkaistu Mexico.
Viisi levyä julkaissutta Icons of Elegance:a ei ehkä voi enää pitää uutena tulokkaana, mutta työskentely tuottaja Mikko Gordonin (Thom Yorke, Colouring, Pimeys) kanssa on siivittänyt duon uuteen nousuun ja tuonut tekemiseen raikasta energiaa. ”Haluttiin uutta tuntumaa musiikkiin. Etsittiin tuottajaa, joka ymmärtäisi mistä tullaan musiikillisesti ja joka pystyisi uudistamaan soundia ilman että yhtyeen identiteetti häviää”, yhtye kertoo. Uutta soundia on kirkastettu myös ulkomailla muun muassa legendaarisessa Abbey Road -studiossa.
Anssi Växby on tunnettu muun muassa Scandinavian Music Group:in entisenä basistina, sekä niinkin erilaisten artistien kuin Samuli Edelmannin ja Pyhimyksen taustajoukoista. Henri Växby on lauluntekijä ja tuottaja, jonka kappaleita ovat esittäneet omien yhtyeiden lisäksi myös useat muut artistit kuten Hanna PakarinenJorma Kääriäinen ja Uncle Luc.
Lontoosta ja Helsingistä käsin toimiva veljesduo luo ajatonta poppia, jota on soitettu niin Suomen valtakunnallisilla kanavilla kuin Ruotsin sekä Iso-Britannian radioissa. Yhtyeen musiikkia ovat myös kehuneet muun muassa maineikkaat Uncut- ja Clash-lehdet. Icons of Elegance on julkaissut aiemmin albumit Ether Talk (2004), Through the Broken Window (2007), Dancing is Easy (2010), Carousel (2012) ja Lightships (2015).

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.