Ember Falls lopettaa — jäähyväissinkku ”Avalon” julkaistaan videon kera perjantaina 19. toukokuuta

Tamperelainen Ember Falls -bändi.

Tamperelainen modernin metallin lähettiläs Ember Falls on päättänyt lopettaa kahdeksanvuotisen ”Shut Down With Me” -hittisinkusta alkaneen taipaleensa. Bändin mukaan lopettamispäätökseen ei liity draamaa, vaan ”aggressiivisesti päällekäyvä boomerisaatio”, jonka voi tulkita muuttuneina prioriteetteina yhtyeen jäsenten tultua kypsään varhaiskeski-ikään:
”Bändin lopettaminen oli oikeastaan melko pitkään kytenyt prosessi, mutta se sanottiin ääneen vasta loppuvaiheessa. Meillä oli jo pitkään ollut vaikeuksia löytää aikaa ja energiaa tälle projektille, kun ollaan kaikki tällaisia stereotyyppisesti hidastuvia varhaiskeski-ikäisiä. Lienee kohtuu tavallinen tarina, että prioriteetit tapaa muuttua kun kuvioihin tulee vakiduunit, perhe-elämä ja niin edelleen. Mitään draamaa ei tosiaan lopettamiseen liity, jollei ajoittaista vittuuntumista ja kyräilyä yleisestä saamattomuudesta lasketa lukuun. Ei siitä ainakaan mitään meheviä uutisotsikoita saa. Fiilis on totta kai kaikilla haikea, kun bändiin ja musaan liittyy valtava määrä tärkeitä muistoja ja hetkiä. Samalla tämä on hyvä hetki lopettaa, kun voidaan olla ylpeitä kaikesta tähän asti julkaistusta musiikista”, bändi kommentoi.
Ja vielä yksi ylpeyden aihe on tulossa: Bändi jättää jäähyväiset tuoreella, perjantaina 19.5. julkaistavalla joutsenlaululla ”Avalon”, jolla ei kuitenkaan ole lopettamiseen liittyvää erityistä symboliikkaa. Se on bändin mukaan ”lähinnä edustavin otos soundista”, johon heidän musiikki oli lähtenyt parin viime vuoden aikana lähtenyt kehittymään.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.