Oululaisen Riitun Sinä-kappale on tyylikäs tutkielma rakkaudesta – katso uusi musiikkivideo

Riitu on artisti Oulusta. Hän laulaa sekä suomeksi että englanniksi. Kuva: Jarkko Ronkainen

Riitu Ronkainen on laulaja ja lauluntekijä Limingasta, joka tällä hetkellä asuu Oulussa. Hän on haaveillut siitä, että pääsisi jonain päivänä kertomaan tarinansa isolle yleisölle. Nyt Riitu toteuttaa unelmaansa julkaisemalla kaunista musiikkia. Riitun säveltämän ja sanoittaman You-biisin suomenkielinen versio ”Sinä” julkaistiin 26.3 ja siihen käännöksen on tehnyt Sana Mustonen. Molempien kappaleiden tuotannosta on vastannut Maki Kolehmainen sekä Toivo Hellberg Helsinki Recordsilla.  Riitu pohjustaa uuden singlensä julkaisua seuraavin sanoin:

– Olin jo luovuttanut. En uskonut, että voisin ikinä löytää sellaista ihmistä, joka ymmärtäisi mua sellaisena kuin olen. En uskonut, että voisin koskaan olla ihan oma itseni jonkun toisen kanssa yhdessä ollessa. Tuntui etten uskaltanut paljastaa itseäni kenellekään vaan piilottelin kuoren alla ja luulin, että minussa on jotain vikaa. Sitten tulit sinä, Riitu alustaa.

Sinä kertoo elämänsä rakkauden löytämisestä, vaikka olisikin jo luovuttanut mahdottoman ajatuksen kanssa. Herkän ja kauniin popballadin säveltänyt ja sanoittanut Riitu on tehnyt tuotannossa yhteistyötä Maki Kolehmaisen kanssa.

– Kappale sopii rentoutumiseen sekä herkkiin ja romanttisiin hetkiin, kuten esimerkiksi häihin. Uskon, että kappale puhuttelee monen ikäisiä ihmisiä. Onhan laulun tarina universaali ja kovin monelle tuttu, Riitu sanoo.

Näinä aikoina tarvitaan myös positiivistakin sanomaa. Riitun ”selviytymistarina” toivon mukaan luo laajempaa uskon vahvistusta parempien aikojen puolesta.

– Oon aina ollut kiinnostunut laulamisesta ja esiintymisestä. Musiikki on ollut mulle parasta maailmassa ja ykkösjuttu elämässä. Huomasin sen jo pienenä, kun halusin aina laulaa, tanssia ja esiintyä keittiön pöydän päällä, jos meille tuli vieraita kylään. Menin aina esiintymään joka paikkaan, mihin vain pääsin, Riitu kertoo.

– Musiikki on aina ollut tärkeä osa elämääni, mutta sain rohkeuden kirjoittaa omaa musiikkia vasta muutama vuosi sitten. Luulin ensin, etten osaisi itse tehdä musiikkia, mutta huomasin, että kun kovasti yrittää jotain, niin kaikki on mahdollista. 
Riitun bändin Velvet Oceanin debyyttialbumi julkaistiin helmikuussa 2020.
– Olenkin saanut yhden suurimmista haaveistani toteutettua. Vihdoin sain kertoa ihmisille tarinaani ja tehtyä omaa musiikkia. 
Tällä hetkellä teen bändini musiikin lisäksi myös omaa popimpaa musaa.
”You”. Se julkaistiin 23.10.2020 Helsinki Recordsin kautta.

– Tämä on ensimmäinen biisi, jonka oon koskaan tehnyt ja sen takia mulle tosi tärkeä. Toivottavasti musiikkini löytää kuuntelijansa.