The Dogshit Boys vannoo flashrockin nimeen – julkaisi debyyttipitkäsoiton ”Flashrock Massacre”

Vuonna 2000 Helsingissä perustettu suomenruotsalainen yhtye The Dogshit Boys on ekasta ep:stä (2001) alkaen käyttänyt musiikkityylistään nimeä ”Flashrock”. Suomeksi sekä englanniksi laulettu old school suomipunk/garage rock on uuden julkaisun ja jäsenistön myötä ottanut pari askelta tiukempaan ja metallisempaan soundiin.
Nyt The Dogshit Boys on julkaissut 20-vuotisen uransa ensimmäisen kokopitkän albumin.
Wolfthrone-studiossa Pohjanmaalla äänitetty albumi kantaa nimeä ”Flashrock Massacre” ja levy sisältää kymmenen kappaletta tinkimätöntä punk-metallia.
Lyríikat pyörivät yhä yhteiskunnallisen punk-kommentoinnin, arkipäivän absurdiuden sekä nihilistisen kauhutematiikan ympärillä.
Viimeksimainitusta esimerkkinä levyn nimikkokappale ”Flashrock Massacre” jossa vierailee myös itse Kalevi Helvetti, eli Pertti Kurikan Nimipäivistä tuttu Pertti Kurikka. Levyn ensimmäisestä singlestä ”Aivoradio” tehtiin myös musiikkivideo ja kappale sai medioissa loistavat arvostelut.