Sielukkaana tulkitsijana tunnetun Aili Järvelän uusi single ”Simpukoita” on kappale karikkoisesta parisuhteesta

Alunperin Kaustiselta kotoisin oleva Aili Järvelä tekee parhaillaan toista sooloalbumiaan. Kuva: Ulla Nikula

Laulaja-lauluntekijä Aili Järvelä on julkaissut kesän kynnyksellä uuden singlen Simpukoita. Kappale on ensimmäinen ennakkolohkaisu artistin ensi vuonna julkaistavalta albumilta. Simpukoita kertoo karikkoisesta parisuhteesta, jossa osataan kuitenkin antaa toiselle anteeksi.
– Sen sijaan, että keskittyisimme omaan hyvinvointiimme ja näin ollen myös toisen hyvinvointiin, saatamme toisinaan suistua sivuraiteille ja alkaa etsimään heikkoa kohtaa kumppanistamme viimeistään siinä kohtaa, kun Netflix ei enää riitä. Muutumme tuntemattomiksi itsellemme, kuka mut puki tänään. Lopulta melko pienillä teoilla voi pelastaa paljon, tässä tapauksessa kaukaa, merenrantakaupungista tuliaisiksi tuoduilla simpukoilla kaikki on anteeksi annettu, Järvelä kertoo kappaleesta.
Alunperin Kaustiselta kotoisin oleva Järvelä tekee parhaillaan toista sooloalbumiaan. Tuottajaparina toimii Joonas Saikkonen, jonka kanssa artistilla on pitkä historia erinäisten levyjen tiimoilta. Järvelä haluaa hyödyntää bändikokoonpanoa läpi koko tulevan albumin – muusikoiden kanssa työskentely on artistin mielestä parasta mitä hän tietää, vaikka tällä hetkellä bändivetoinen musiikki onkin ehkä enemmän marginaalissa. Simpukoita-single edustaa popeinta laitaa, mitä uuden levyn kappaleisiin tulee.
Järvelältä on aiemmin ilmestynyt sooloalbumikokonaisuus Lainattua, Sinistä ja Omaa, joka julkaistiin kolmen EP:n muodossa vuosina 2019-2020. Helsingin Sanomien kriitikot valitsivat Omaa-EP:n yhdeksi vuoden 2020 parhaista julkaisuista. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluvan Roihuvuori-kappaleen sanoitus on juuri valittu vuosituhannen 50 parhaan sanoituksen joukkoon lehden lukijaäänestyksessä. Monitaituri on ehtinyt olla mukana useassa produktiossa – soolouransa ohessa Järvelän on voinut nähdä muun muassa Vesalan ja Matti Johannes Koivun yhtyeissä sekä näyttelemässä Helsingin Kaupunginteatterin Lilla Teaternin Once-musikaalissa.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.