
Äskettäin Helsingin Semifinaalissa oli kahden tuoreen bändin eli Everturen ja Memoremainsin keikat. Takahuone.fi:lle keikkojen annista kirjoitti Nicole Haglund, joka otti myös keikoilta kuvia. Näin Haglund livemeiningistä raportoi:
Everture
”Everture on moderni melodinen metallibändi, joka on Kokkolassa perustettu vuonna 2015. Olen itse seurannut heitä jonkin aikaa ja suosittelen heidän livekeikkojaan esimerkiksi ”Lost Society”, “Blind Channel” ja “Bring Me The Horizon” -faneille. Everturen porukka vetää aina musikaalisesti hyviä keikkoja ja laulaja Jere Kuokkasen vokaalit eivät saa keikkayleisöä pettymään, eikä niin käynyt tälläkään kertaa. Everture onkin saanut paljon positiivista feedbackiä keikoiltaan, ja vuonna 2019 Everture pääsi soittamaan Nummirockiin Kaaoszine-lehden valitsemana. Juuri nyt bändi on studiossa äänittämässä uutta albumia ja päästi ensimmäisen sinkun ”Evil Eyes” pihalle alkuvuodesta. Bändistä sädehtii se, että se haluaa jatkuvasti parantaa tekemistään. Selvää on, että Everture tähtää isommille kotimaisille ja ulkomaisille lavoille. Kaikki eväät siihen ovat olemassa.
Memoremains
”Memoremains on itselleni uusi tuttavuus, mutta en pettynyt! Bändi on tunnettu ahkeran työntekijän asenteestaan sekä studiossa että keikoilla. Tekemisen laatu oli korkealla myös keikalla Semifinaalissa. Memoremains on juuri nyt Suomen suurin bändi, joka tekee musiikkia ilman levy-yhtiötä. Jo nyt bändi on kuin koneisto ja uskon, että ei mene kauaa, ennen kuin tämä yhtye tullaan näkemään isommilla lavoilla. He kutsuvat itseään pop/rock/metalli -yhtyeeksi. Suosittelen ryhmää niille ihmisille, jotka tykkäävät vähän helpommasta metallista, voimakkaista naislaulajista ja bändeistä, joissa on bonuksena ekstrataiteellisuutta.



Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?