Nyrkkitappelu nousee kehään entistä kypsempänä 

Nyrkkitappelu poseeraa isänmaallisissa tunnelmissa.

Nyrkkitappelu-bändi julkaisee perjantaina uuden levynsä ”Mitä saisi olla?”. Nimikkobiisillä käyntiin lähtevää teosta on sorvattu huolella ja rakkaudella julkaisuvalmiiksi.
– Levyä tehtiin noin kahden vuoden ajan. Aiemmat levyt on saatu kasaan paljon nopeammalla aikataululla, mutta uusinta levyä tehtiin niin pitkään, että jokainen biisi on potentiaalista sinkkubiisikamaa. Enkä tarkoita sitä, että jokaisesta biisistä voisi tulla suuri radiohitti, mutta tarkoitan sitä, ettei yksikään biiseistä ole levyllä täytebiisinä. Vain ne biisit ovat mukana, jotka todella ansaitsevat paikkansa levyllä. Olen levyyn sataprosenttisen tyytyväinen ja toivottavasti ihmiset tykkäävät siitä, kertoo Nyrkkitappelun laulaja Horo-Hepe.
Vahvan punkbändin leiman omaava orkesteri ottaa hajurakoa punkpiireihin, sillä levyllä esiintyy entistä kypsempi ja musiikillisesti enemmän rockin suuntaa kurkottava bändi.
– Se on ihan normaalia bändin kehityskaarta, että bändi kypsyy sekä musiikin että sanoituksien suhteen. Ja eikö punkkareilla ole hakaneuloja ja sen sellaisia? Ei meillä sellaisia ole. Sanoisin, että olemme rock-yhtye enemmänkin. Meidän musamaailma tulee muutenkin protopunkin ajalta, silloisesta Detroitin musaskenestä ja Alice Cooperista ja vastaavista.
Ehkä joku vanha fani jättää bändimme seuraamisen tämän levyn myötä, mutta se on ihan luonnollista ja ehkä jopa toivottavaa. Samalla tulee uusia faneja kuitenkin, joten homma menee eteenpäin.
Aiempaa kypsempänä ja syvällisempänä bändi esiintyy esimerkiksi sinkkubiisillä Sun lapset on mun lapsia nyt.
– Biisin sanoitus kertoo meistä eksyneistä pikkulapsista, jotka olemme aina valmiita lähtemään kenen tahansa mukaan. Eikä ole merkityksellistä se mitä meille luvataan, vaan riittää että saamme antaa vastuun omasta elämästämme jollekin muulle. Ja näitä ”vastuunottajia” tässä maailmassa riittää, sanoo Hepe.
Levy-yhtiö Stupido Recordsin bändirosteriin kuuluva tamperelaispoppoo kurottaa uuden levyn myötä bändinä kohti isompia kuvioita.
– Sitähän varten tätä tehdään, että bändi menee eteenpäin. Isommat lavat, keikat ja muutenkin isommat kuviot ovat totta kai tavoitteena.
Faneja bändillä riittää mukavasti ja heidän kanssaan on ehditty myös vaihtamaan ajatuksia. Nykypäivänä ajatusten vaihtaminen fanien kanssa voi olla mielenkiintoista.
– Välillä sitä pohtii, että kannattaako uutta musiikkia edes tehdä. Meillä pyörii keikoilla aika paljon vakiokasvoja, joilta kysyimme, että joko olet kuunnellut uutta musiikkiamme. Vastauksesi saimme, että mitä ihmeen uutta musiikkia. En tiedä tulevatko kundit keikoillemme katsomaan lavalle jotain tosi tv-ohjelmaa missä vaan sählätään ja ovatko muijat keikoillamme vain helpon munan perässä. Itse ajattelin, keikoillemme tullaan vaikka kuuntelemaan uutta musiikkiamme. Mutta onhan se totta kai hieno juttu, että keikoille tulee ihmisiä.

Teksti: Mikko Korvenkari
Kuva: Jarkko Metsälammi

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.