
Dark Side -biisillään tänä vuonna suureen suosioon noussut Blind Channel teki suomalaisen musiikin historiaa keväällä Euroviisuissa ja eri maiden soittolistoilla. Nyt yhtye julkaisi odotetun seuraajan 40 miljoonaa striimanneelle menestyskappaleelleen. Balboa-kappale on bändin mukaan taistelukutsu jokaiselle tehdä töitä unelmiensa eteen.
Kyseessä on bändin ensimmäinen kansainvälinen, Century Media -yhtiön julkaisu. Isosta kansainvälisestä sopimuksesta yhtye tiedotti toukokuussa.
”Dark Siden suosion myötä meiltä on kysytty useasti, miten kovat paineet meillä on seuraavan sinkun suhteen. Meillä ei ole mitään paineita. Emme ole koskaan tehneet musiikissamme kompromisseja – emmekä tee nytkään. Olemme kärsimättöminä venanneet, että saamme uutta musiikkia päivänvaloon”, Blind Channel kommentoi.
Yhtyeen tuleva levy on valmis ja se julkaistaan ensi vuonna. Balboa valikoitui singleksi biisin sanoman vuoksi. ”Se sopii täydellisesti tähän hetkeen, jossa vihaajat puhuvat meistä ’yhden hitin ihmeenä’ ja pandemia pilaa suunnitelmia. Balboa on muistutus siitä, ketä me olemme – ketä me olemme aina olleet. Se on violent-pop-turpasauna, joka kertoo, miten pitää kiskoa itsensä ylös tatamista jokaisen kaatumisen jälkeen.”
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?