Erja Lyytinen on tehnyt upeaa uraa jo vuosia sekä Suomessa että maailmalla. Hän on kansainvälisesti palkittu blues-muusikko, jolla on fanaattisia kannattajia ympäri maailmaa. Jotain Lyytisen osakseen saamasta arvostuksesta kertoo, että hänet valittiin englantilaisen Blues Matters- lehden kriitikkoäänestyksessä viime vuoden parhaimmaksi kansainväliseksi sooloartistiksi. Ykkössijan hän voitti äänestyksessä myös mainiolla albumillaan Live In London. Suomalaiset voivat nyt ylpeänä todeta maailmalla, että Bluesin kuningatar tulee Suomesta. Hän on Erja Lyytinen, joka valmistelee parhaillaan uutta levyään ja lähtee tammikuun lopussa Heikki Silvennoisen kanssa mittavalle Suomen kiertueelle. Lyytinen on todella innoissaan, sillä hänen tulevaisuutensa näyttää erittäin valoisalta. Takahuone.fi:lle kitaristitaituri antoi haastattelun kesken studiokiireiden.
Milloin uusi levysi julkaistaan ja kuinka tärkeä se on kansainvälistä läpimurtoa ajatellen?
– Levy ilmestyy näillä näkymin kesällä ja kyllä se on totta, että se on tärkeä, varsinkin kun Live In London sai mahtavan vastaanoton. Teen uudesta levystä niin hyvän kuin vain on mahdollista. Sen kaikki biisit tullaan hiomaan aivan loppuun asti, niin että levystä tulee täyttä timanttia. Olen tehnyt levylle biisejä kaikessa rauhassa jo pidemmän aikaa ja olen saanut kasaan monta todella hyvää biisiä.
Olet parhaillaan studiossa, mitä studion uumeniin kuuluu?
– Hyvää tänne kuuluu. Tulevia radiohittejä tehdään, Erja Lyytinen nauraa.
– Uuden levyn biisien lisäksi teemme Heikki Silvennoisen kanssa duokappaletta, mikä on sellaista mahtavaa rakkaushumppaa. Yleensä laulan englanniksi, mutta Heikin kanssa laulamme biisin suomeksi. On mielenkiintoista laulaa poikkeuksellisesti omalla äidinkielellä.
Kiertueenne Heikki Silvennoisen kanssa on Suomen oloissa erittäin mittava. Minkälaisia keikkoja ihmisillä on lupa odottaa?
– Todella mielenkiintoisia. Tulemme esittämään vanhaa ja uutta materiaalia molemmilta artisteilta. Olemme ennenkin tehneet yhteistyötä Heikin kanssa ja olemme odottaneet tätä kiertuetta todella paljon. Kierrän nyt jo viidettä vuotta Suomen saleja näin alkuvuodesta ja tälle kiertueelle halusin ehdottomasti Heikin mukaan. Minusta hän on aivan mahtava kitaristi.
Viime vuonna ilmestynyt Live In London blues-levysi palkittiin Englannissa ja se sai mahtavan vastaanoton muutenkin. Koetko olevasi suuremman kansainvälisen läpimurron partaalla juuri nyt?
– Toivottavasti. Elän erittäin mielenkiintoisia aikoja, sillä Blues on tehnyt uutta tulemista musiikkina. Tunnen olevani oikea-aikaisesti hyvässä uratilanteessa. Hitaasti mutta varmasti urani on mennyt jatkuvasti eteenpäin. Olihan se aivan huikeaa, että Live In London ja minut itseni palkittiin Blues Matters-lehden toimesta. Se on kunnianosoitus, mikä todella merkitsee minulle paljon.
Olet noussut vuosien varrella artistina merkittävään asemaan myös ulkomailla. Millaista päättäväisyyttä uralla eteneminen on vaatinut sinulta ihmisenä?
– Välillä on pitänyt mennä läpi sen kuuluisan harmaan kiven. Olen kuitenkin jo nuoresta iästäni lähtien tiennyt mitä haluan. Minulla oli siitä selkeä visio. Tiesin jo 15-vuotiaana, että minusta tulee soolokitaristi. Minulle uravalintani oli täysin luonnollinen, sillä sekä isäni että äitini olivat bändeissä 1960-70-luvulla soittaneita muusikoita. Olen pitänyt tavoitteistani myös kiinni. Minua on pyydetty moniin eri proggiksiin esimerkiksi tanssimusiikkipuolelle ja tangomarkkinoille, mutta olen vastannut moneen tarjoukseen kieltävästi. Olen tehnyt niitä juttuja, jotka ovat tuntuneet minulle sopivilta. Vuonna 1998 tein Suomessa ensimmäisen festarikeikan, joten olen jo tehnyt noin parikymmentä vuotta aktiivisesti uraa.
Olet opiskellut musiikkia vuosia. Vuonna 2010 valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta. Onko vankasta opiskelutaustasta ollut urallasi hyötyä?
– On siitä ollut paljonkin hyötyä. On ollut hyvä asia, että on opiskellut musiikkia laaja-alaisesti. Mutta silloin, kun minä opiskelin Sibiksessä, niin ehkä siellä oli liikaakin opiskeltavaa eri musiikeista. Vähemmälläkin olisi selvinnyt. Mutta nykyään asiat ovat varmasti jo siellä muuttuneet parempaan suuntaan. Opiskelu mahdollisti myös sen, että pääsin ulkomaille opiskelemaan, kuten Los Angelesiin ja Kööpenhaminaan. Varsinkin Tanskassa viettämäni aika jäi mieleen erittäin positiivisena kokemuksena.
Olet naisena mukana bluesin miehisessä maailmassa, miten sukupuolesi on vaikuttanut urallasi?
– Varsinkin nuorempana kohtasin jonkin verran epäilijöitä, joita en oikein ymmärtänyt. Perhetaustani takia minulle oli täysin luonnollista, että myös tyttö ja nainen voi tehdä musiikkia ja ryhtyä muusikoksi. Aiheesta kyseltiin myös toimittajien toimesta, mutta onneksi tilanne on mennyt viime vuosina täysin toiseen suuntaan. Nykyään nainen blues-maailmassa on täysin normaali asia.
Olet saanut paljon tunnustusta varsinkin ulkomailla artistina. Koetko olevasi ulkomailla suositumpi kuin Suomessa?
– Ulkomailla kuten Saksassa ja Englannissa fanit ovat fanaattisempia kuin Suomessa. Mutta olen minä Suomessakin saanut osakseni arvostusta. Esimerkiksi viime vuonna minut palkittiin Suomen parhaana Blues-artistina. Ja nyt kun olemme lähdössä kiertueelle Heikki Silvennoisen kanssa, niin yleisön kiinnostuksesta kertoo se, että keikat ovat herättäneet suurta mielenkiintoa. Se tuntuu valtavan hyvältä.
Itse olet tunnettu slide-kitaransoiton mestarina, minkälaisena kitaristina koet itsesi Suomen kitaristikartalla?
– Suomessa on minua nopeampia kitaristeja ja varsinkin rock- ja hevipuolella todella mahtavia ja näppäriä soittajia. Soittamisen tunne- ja fiilispuoli on minun vahvuuteni. Se, että hyvä fiilis on soittamisessa mukana myös keikoilla, on minut juttuni. Lisäksi minä olen kitaristi, joka keskittyy siihen, että soundi-puoli on aina kunnossa. Minulle on todella tärkeää, että soittoni soundit kuulostavat hyvältä. Siksi panostan vahvasti myös soittolaitteisiin ja kitaroihin.
Jos ulkomainen toimittaja pyytäisi sinua nimeämään Suomesta suosikkikitaristeja, ketä nimeäisit?
– Timo Kämäräinen ja Marzi Nyman ovat taitavia soittajia. Mutta muitakin huippusoittajia löytyy vaikka kuinka monta. Myös Heikki Silvennoinen on ehdottomasti mainitsemisen arvoinen.
Sinulla on Italiasta kotoisin olevan miehesi Davide Florenon kanssa pienet kaksoispojat, miten olet onnistunut yhdistämään muusikon uran ja lapsiperheen elämän?
– On se välillä raskasta, varsinkin kiertueilla, kun pojat ovat mukana. Välillä yöunet ovat jääneet lasten takia nukkumatta keikan jälkeen, vaikka olisi halunnut rättiväsyneenä vain nukkua. Kyllä tässä välillä ollaan menty kuin sumussa eteenpäin. Toisaalta lapset ovat tuoneet paljon elämäniloa mukanaan ja lasten saaminen on vaikuttanut minuun monella tapaan positiivisesti. En ole esimerkiksi monessa asiassa yhtä turhan tarkka kuin aiemmin. Oma suhtautuminen asioihin on muuttunut lasten saamisen jälkeen.
Minkälaisia uratavoitteita sinulla on tulevaisuuden suhteen?
– Minulla on monia tavoitteita, kuten se, että pääsen maailmalla soittamaan yhä isommille lavoille isojen artistien kanssa. Monia maitakin on, joissa en ole vielä soittanut. Erityisesti Australiaan ja Japaniin haluaisin päästä keikoille. Musiikin suhteen tavoitteena on tehdä mahdollisimman laadukasta musiikkia.
Mikä on kovin juttu minkä olet urallasi saavuttanut?
– Yksi on ainakin se, että sain vuonna 2005 levytyssopimuksen saksalaiselle Ruf Records levy-yhtiölle. Sen ansiosta minusta tuli kansainvälinen artisti. Viime vuoden tunnustukset ovat myös minulle kova juttu. Yksittäisistä uran huippuhetkistä tulee mieleen keikat tunnettujen artistien kuten Robert Plantin ja Bonnie Raittin lämppärinä.
Juttelitko Led Zeppelinin laulajana tunnetun Robert Plantin kanssa, kun lämmittelit häntä Finlandia-talolla vuonna 2002?
– En jutellut. Olin silloin niin nuori, etten uskaltanut mennä juttelemaan Plantille. Halusin antaa hänelle myös keskittymisrauhan illan keikkaa varten. Mutta nykyään kun olen jo kokenut artisti, niin kyllä menisin juttelemaan, jos toinen tilaisuus tulisi. Bonnie Raittin kanssa pääsin juttelemaan ja hän oli erittäin ihanan tuntuinen ihminen.
Blues-artisina sinulta on kysyttävä, että uskotko siihen, että Robert Johnson möi sielunsa paholaiselle vastineena mahtavalle soittotaidolle?
– Totta kai uskon, olen jopa käynyt siellä paikassa missä se tapahtui. Crossroadsissa minäkin polvistuin.
Oletko sinäkin siis myynyt sielusi paholaiselle, kun olet niin mahtava kitaristi?
– Kiitos kehuista, mutta ei nyt viitsi sotkea paholaista tähän minun juttuun sentään. Mutta kyllä minä uskon tuohon Johnsonin tarinaan ehdottomasti!
Teksti: Mikko Korvenkari
Erja Lyytinen ja Heikki Silvennoinen kiertueella
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?