Johanna Kurkela ja Johanna Iivanainen valmistelevat yhteisalbumia – Katso uusi musiikkivideo

Kotimaisen musiikin saralla omilla tahoillaan pitkään vaikuttaneet Johanna Kurkela ja Johanna Iivanainen ovat kaikessa hiljaisuudessa valmistelleet yhteistä albumia, joka ilmestyy 11. syyskuuta 2020. Levyn julkaisee Riku Pääkkösen Ranka Kustannus. Kaksikon Altamullan Roadiksi nimetty yhtye julkaisi ensimmäisen singlensä ”When It’s Time”, sekä siihen ohjaaja Ville Juurikkalan tekemän lumoavan musiikkivideon.
Vaikka albumi on heille ensimmäinen yhteinen, ovat Kurkela ja Iivanainen ehtineet jo esiintyä aiemmin yhdessä. Yli 10 vuotta kestänyt, yhteisellä keikalla syttynyt ystävyys vei kaksikon ”Iivanainen-Kurkela Gemini” -kiertueelle vuonna 2018. Tämä 19 paikkakuntaa ja 21 konserttia kattanut kiertue oli menestys myyden lähes kaikki konsertit loppuun. Sisarellinen ystävyys, jaettu intohimo samanlaiseen musiikkiin ja  elokuviin sekä seikkailunhaluinen ja utelias elämänasenne sitoivat Johannat tiiviisti toisiinsa, ja ajatus yhteisestä albumista tuntui luonnolliselta.
– Oltiin 2013 yhdessä lomailemassa Torontossa ja nähtiin siellä Scarlett Janen keikka. Jo sen aikana katsahdettiin toisiimme ja tuumittiin että hitsi, pitäisiköhän meidänkin laittaa yhteinen bändi pystyyn. Ajatus sai aikaa kypsyä, ja vuosi 2019 kuluikin tyystin esikoislevyämme tehden. Johannan kanssa yhdessä laulaminen on ollut alusta asti hyvin maagista ja intuitiivista. Välillä emme osaa itsekään erottaa ääniämme toisistamme. Ne vain mystisesti sulautuvat, Kurkela toteaa.
– Aina kun olen saanut laulaa Johannan kanssa, se tunne on selittämätön. Jotain maagista tapahtuu kun äänemme soi yhdessä, siinä kaksi sielua kulkee niin samaa matkaa ja samaan suuntaan. Tuntui siis todella luontevalta ja hyvältä ryhtyä tekemään musiikkia yhdessä. Annettiin vain musiikin tapahtua, Iivanainen lisää.
– Tätä on niin odotettu! Vihdoin päästään saattelemaan Altamullan Road, meidän ystävyyden kuulokuva, maailmalle!
Elokuvista tunnelmia musiikkiinsa ammentava Altamullan Road julkaisee samannimisen debyyttialbuminsa 11. syyskuuta.
Loppuvuodesta yhtye suuntaa mittavalle kiertueelle, joka jatkuu alkuvuoteen 2021. Kiertueen tarkempi aikataulu tiedotetaan myöhemmin.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.