Johanna Kurkela ja Johanna Iivanainen julkaisevat yhteisalbumin: – ”Jotain maagista tapahtuu kun äänemme soi yhdessä”

Kotimaisen musiikin saralla omilla tahoillaan vaikuttavat urat luoneet Johanna Kurkela ja Johanna Iivanainen julkaisevat ensimmäisen yhteisalbumin 18. syyskuuta. Kaksikon Altamullan Roadiksi nimetty yhtye on julkaissut jo kolme singleä, ”When It’s Time”, ”Underwater” sekä ”Interstellar Friends”.  Johannat ovat tulevasta levystä innoissaan.
– Kiitollinen olo saada julkaista levy, jolla on ensimmäistä kertaa koskaan omia kokonaisia sävellyksiä ja sanoituksia, sekä lauluja jotka on syntyneet yhdessä Johannan (Iivanainen) kanssa. Ihan kuin jokin kauan kadoksissa ollut palanen olisi viimein loksahtanut kohdilleen, Kurkela kertoo.
– Kutkuttavan onnellinen olo nyt kun huikea levyntekoprosessimme on lähellä julkaisua. Musiikin tekeminen Johannan (Kurkela) kanssa oli yhtä maagista kuin yhdessä laulaminenkin, Iivanainen lisää.
Vaikka albumi on heille ensimmäinen yhteinen, ovat Kurkela ja Iivanainen ehtineet jo esiintyä aiemmin yhdessä. Yli 10 vuotta kestänyt, yhteisellä keikalla syttynyt ystävyys vei kaksikon ”Iivanainen-Kurkela Gemini” -kiertueelle vuonna 2018. Tämä 19 paikkakuntaa ja 21 konserttia kattanut kiertue oli menestys myyden lähes kaikki konsertit loppuun. Sisarellinen ystävyys, jaettu intohimo samanlaiseen musiikkiin ja  elokuviin sekä seikkailunhaluinen ja utelias elämänasenne sitoivat Johannat tiiviisti toisiinsa, ja ajatus yhteisestä albumista tuntui luonnolliselta.
– Oltiin 2013 yhdessä lomailemassa Torontossa ja nähtiin siellä Scarlett Janen keikka. Jo sen aikana katsahdettiin toisiimme ja tuumittiin että hitsi, pitäisiköhän meidänkin laittaa yhteinen bändi pystyyn. Ajatus sai aikaa kypsyä, ja vuosi 2019 kuluikin tyystin esikoislevyämme tehden. Johannan kanssa yhdessä laulaminen on ollut alusta asti hyvin maagista ja intuitiivista. Välillä emme osaa itsekään erottaa ääniämme toisistamme. Ne vain mystisesti sulautuvat, Kurkela toteaa.
 – Aina kun olen saanut laulaa Johannan kanssa, se tunne on selittämätön. Jotain maagista tapahtuu kun äänemme soi yhdessä, siinä kaksi sielua kulkee niin samaa matkaa ja samaan suuntaan. Tuntui siis todella luontevalta ja hyvältä ryhtyä tekemään musiikkia yhdessä. Annettiin vain musiikin tapahtua, Iivanainen lisää.
– Tätä on niin odotettu! Vihdoin päästään saattelemaan Altamullan Road, meidän ystävyyden kuulokuva, maailmalle!
Huhtikuussa ensimmäisen singlensä ”When It’s Time” julkaisseet Iivanainen ja Kurkela lähtevät loppuvuodesta laajalle Altamullan Road -konserttisalikiertueelle ympäri Suomen. Kiertue toteutetaan kahdessa osassa. Kiertueen ensimmäinen osa koetaan marras–joulukuussa 2020 ja toinen osa tammi–helmikuussa 2021. 

 Tulevia konsertteja:

 ke 18.11.20 Seinäjoki, Kaupunginteatteri 

to 19.11.20 Oulu, Tullisali 

pe 20.11.20 Kokkola, Snellman-Sali 

ke 25.11.20 Pori, Promenadikeskus 

to 26.11.20 Espoo, Sellosali 

la 28.11.20 Helsinki, Vuotalo 

su 29.11.20 Hämeenlinna, Verkatehdas 

pe 04.12.20 Punkaharju, Luolasto 

la 05.12.20 Kotka, Konserttitalo 

 pe 29.01.21 Kitee, Kitee-Sali 

la 30.01.21 Kuopio, Musiikkikeskus 

pe 05.02.21 Kajaani, Kaukametsä 

la 06.02.21 Tampere, Tampere-talo 

pe 12.02.21 Helsinki, Savoy 

la 13.02.21 Turku, Logomo 

su 14.02.21 Lahti, Sibeliustalo 

to 18.02.21 Vaasa, Ritz 

pe 19.02.21 Hyvinkää, Hyvinkääsali 

la 20.02.21 Porvoo, Taidetehdas