Anna Inginmaan uusi single Älä soita vie jälleen askeleen lähemmäs helmikuussa 2026 INGINMAA-artistinimellä julkaistavaa Yhdeksän elämää -popalbumia.
– Älä soita on kappale ihmissuhteesta, jossa petetyt lupaukset ja maanittelut eivät enää tehoa. On repäistävä toinen irti ihosta, kuin laastari kipeän arven päältä ja kohdattava maailma yksin. Laulu kertoo rohkeudesta, tulevaisuuden uskosta ja ymmärryksestä myös heikkoutta kohtaan. Vaatii rohkeutta ja selvää järkeä tehdä raskaita päätöksiä ilman syytöksiä, Inginmaa kertoo.
Älä soita -kappaleen sävellys on Inginmaan ja hänen luottokitaristinsa Pekka Laineen yhteinen ja sanoitukset ovat laulaja-lauluntekijä Maritta Kuulan käsialaa.
Inginmaa toteuttaa tulevalla Yhdeksän elämää -albumilla pitkäaikaisen unelmansa puhdasverisestä, popmusiikin rehevästä traditiosta ja nykypäivästä ammentavasta kokonaisuudesta.
Yhdeksän elämää -albumin tuottaa muun muassa Lyyti- ja Tiisu-yhtyeistä tuttu muusikko-tuottaja Antti Vuorenmaa. Mukana on kokonaan Inginmaan säveltämiä sekä yhdessä Pekka Laineen ja Kyösti Salokorven kanssa kirjoitettuja kappaleita. Teksteistä vastaavat Maritta Kuula, Finlandia-palkittu kirjailija Rosa Liksom, Rosita Luu -yhtyeestä tuttu Merita Berg ja Kauko Röyhkä.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?