
Rajahurrit-yhtye tekee suomalaista iskelmäräppiä ja heidän Ystävät -debyytti-EP julkaistaan helmikuussa. Suomenruotsalaisista veljeksistä koostuvan bändin juuret kuuluvat bändin nimessä.
– Nimi on osa identiteettiämme. Olemme Ruotsissa syntyneitä suomalaisia ja asumme Suomen rajalla Haaparannassa sekä Torniossa. Ruotsin puolella meitä kutsutaan hurreiksi, joten vitsinä ilmaan heitetty Rajahurrit tuntui lopulta itsestään selvältä, Markus Haapakoski kertoo.
Ystävät-EP sisältää kolme aikaisemmin singlenä julkaistua kappaletta Linnuntiet (2021), Meidän koti(2020) ja Kaikki hyvin (2020) sekä uuden Ystävät-kappaleen.
– Ystävät kertoo läheisten ja ystävien merkityksestä. On tärkeää antaa aikaa läheisille ja pitää hyvistä ystävistä kiinni. Ystävät-biisi antaa pisteen EP:n tarinalle, Mika Haapakoski sanoo.
Rajahurrien 2020 julkaisema single Meidän koti noteerattiin hienosti niin radioissa, soittolistoilla kuin mediassakin. Kappale pääsi Spotifyn Aitoa suomiräppiä -soittolistalle, ja Väylän Pyörre -radion Lapin Listan Top5 -äänestyksessä Meidän koti -single äänestettiin ykköseksi lokakuussa 2020.
Rajahurrien kappaleet syntyvät tiiviissä yhteistyössä ja jokaisella jäsenellä on oma roolinsa bändissä. Markus ja Mika Haapakoski kirjoittavat rap-lyriikat, Markus Savilampi laulaa kertosäkeet, Toni Savilampi tekee iskelmäbiitit sekä säveltää melodiat, ja kauempana Ruotsissa asuva Kimmo Savilampi miksaa sekä masteroi kappaleet.
– Bändimme tavoitteena on, että saamme viihdyttää kansaa musiikillamme ja tuoda perinteinen iskelmä osaksi rap-skeneä, Rajahurrit toteaa.
EP:llä kuullaan myös torniolaista naiskauneutta. Lauluosuuksista vastaavat Carita Kauppila ja Lotta Alarousu. Ystävät-kappaleen musiikkivideo julkaistaan 11.2.2022.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?