Nälkä, intohimo, innostus, päättäväisyys, onnellisuus, usko ja epäuskokin. Siinä asioita, joita katsoin silmästä silmään, kun tapasin haastattelun merkeissä nuoret muusikot laulaja Hannes Kettin ja kitaristi Jani Laineen helsinkiläisessä kahvilassa.
Molemmat nuoret miehet kuuluvat vuonna 2011 perustettuun hardrock-yhtye Shiraz Laneen. Bändi on saanut uralleen mahtavan startin. Vuonna 2014 Shiraz Lane pääsi Hard Rock Cafen bändikilpailun myötä keikalla Kanadan Torontoon. Vuoden 2015 toukokuussa bändi esiintyi Japanissa, hurjan yleisömeren edessä huutaessa täyttä kurkkua sekä teki ensimmäisen keikkansa Saksassa Wackenissa. Eikä siinä kaikki. Bändi sai maailmanlaajuisen levytyssopimuksen ja on saanut yhä vankempaa jalansijaa Suomessa ja ulkomailla. Näin haastattelu Janin ja Hanneksen kanssa eteni, tervetuloa mukaan juttutuokiolle:
Teiltä ilmestyy ensimmäinen täyspitkä levy huhtikuussa puolivälissä. Minkälaiset fiilikset teillä on?
Hannes: Aivan loistava fiilis on. Saamme toteutettua suuren unelmamme eli täyspitkän levyn julkaisemisen. Julkaisimme vasta vähän aikaa sitten EP-levyn ja nyt sitten seuraava vaihe tulee jopa yllättävän nopeasti eteen. Mutta ei voi valittaa, we are living the dream!
Jani: En olisi vielä vuosi sitten uskonut, että nyt olisi jo levy tehtynä. Olisin ollut hieman epäileväinen, jos joku olisi minulle tämmöistä vielä vuosi sitten ennakoinut. Mutta mikäs siinä. Levy on nyt tehty ja olemme siihen tyytyväisiä. Nyt venaamme jo, että pääsee keikkailemaan.
Olette julkaisseet tulevalta levyltä kolme singleä, joista ensimmäinen, Wake Up, on vauhdikkaampaa rockmeininkiä ja toinen tunnelmallinen rockslovari Same Ol’ Blues. Viimeisimpänä julkaisitte koukuttavan House of Cards-biisin. Minkälaista musiikkia levyllä on?
Hannes: Levystä tulee monipuolinen. Siinä on jokaiselle jotakin. Teemme musiikkia mitä itse haluamme kuulla. Itse en halua kuunnella levyä, missä on pelkästään rokkia tai pelkästään slovareita, vaan minusta pitää olla jokaiselle eri tunnetilalle oma biisi.
Jani: Nuo sinkkubiisit ovat kuin levyn ääripäät. Siltä väliltä on luvassa paljon biisejä. Eniten on melodisempaa kamaa, mutta ei se mitään poppia ole, vaan kitararokkia.
Minusta teidän musiikista tulee tosi paljon mieleen Skid Row. Mitä mieltä olette siitä, että se on vahva vaikutelma, minkä saan musastanne?
Hannes: Sen ymmärtää hyvin. Ihan saletisti sen kuulee, että Skid Row on yksi bändi mitä olemme diggailleet. Biiseissämme on paljon samaa meininkiä kuin Skid Row’ssa. Minunkin laulamistani verrataan usein Sebastian Bachiin, minkä joku voisi ottaa loukkauksena. Mutta minä otan sen kunnia-asiana, koska Bach oli aikanaan yksi maailman parhaimmista rock-laulajista. Jos minua vähänkään verrataan häneen, niin antakaa tulla vaan.
Entä onko Hanoi Rocks teille esikuva, niin kuin se oli myös Skid Row’lle?
Hannes: Toisen kitaristimme Mikin (Kalske) lempibändi on Hanoi Rocks. Ilman Hanoi Rocksia, Andy McCoyta tai Michael Monroeta ei olisi edes Guns N’ Rosesia. Meille on tärkeää tietää, että on mahdollista pärjätä niin kuin Hanoi Rocks teki aikoinaan. Heillä vain homma päättyi traagisesti, kun heidän rumpalinsa delasi.
Jani: Michael Monroe vetää nykyäänkin tosi hyvää meininkiä. Siinä ei ole mitään valittamista.
Mitä mieltä olette Guns N’ Rosesin paluusta keikkalavoille?
Hannes: Onhan se paluu, mutta ei siltikään paluu, jos kaikki alkuperäiset jäsenet eivät ole mukana. Mutta on se tavallaan siistiä, varsinkin jos se tehdään kunnolla.
Jani: Minusta paras asia siinä on se, että Slash ja Axl ovat vihdoin sopineet riitansa ja että he menevät samalle lavalle.
Jos tulee kutsu, niin lähdettekö Guns N’ Rosesin lämmittelijäksi?
Hannes: Kyllä juu. Juuri varmistui, että pääsemme muuten soittamaan myös Kuopion Rockcock- festivaaleille, jossa soittaa myös Whitesnake. Olemme samalla levy-yhtiöllä heidän kanssaan, ja olisihan se kivaa päästä juttelemaan viskilasin ääressä David Coverdalen kanssa.
Jani: Ja mehän olemme menossa myös Italiaan soittamaan levy-yhtiön festivaaleille. On hienoa päästä reissuun ja ulkomaille soittamaan.
Miten musiikkinne on otettu vastaan, sillä nykyään valtavirrassa on suosiossa varsin toisenlainen musiikki?
Hannes: Aivan loistavasti. Tuntuu siltä, että yleisö on kaivannut tämmöistä musiikkia. Siksi luotan, että jengi tulee tykkäämään levystämme. Siitä löytyy aivan varmasti kaikille jotain, kuten iloisia rockbiisejä ja sitten kunnon riffirokkia.
Jani: Keikoilla on huomannut, että ihmiset haluavat kuunnella rokkia. Ei rock ole hävinnyt, vaikka ei sitä kovinkaan paljoa valtavirran radioissa kuule, paitsi totta kai rokkiradioissa.
Niin, Suomessahan Cheekit ja kumppanit ovat valtavirran suosiossa, joten rock ei ole nyt sitä aivan kuuminta hottia?
Hannes: Näin on, mutta täytyy katsoa Suomen rajojen ulkopuolelle myös. Jos mietit vaikka Japania, niin jos siellä prosentin verran ihmisiä ostaa levysi, niin sehän olisi aivan helvetinmoinen levynmyynti.
Teillä on Tavastia-klubilla levynjulkaisukeikka 20. huhtikuuta. Miksi teitä kannattaa tulla katsomaan?
Hannes: Olemme energinen liverockbändi. Ja haluan painottaa sana live. Me emme soita taustanauhoja, vaan kaikki mitä teemme on aitoa ja raakaa.
Jani: Voin luvata, että emme ole tylsiä lavalla, vaan laitamme show’n pystyyn. Tavastian keikka on meille ensimmäinen iso oma keikka ja siksi erittäin spesiaali. Yllätysnumeroitakin on luvassa, ja visuaalisuuteen on panostettu.
Myyttekö Tavastian loppuun?
Hannes: Kyllä se maistuisi meille, mutta ehkä ei sentään vielä täyteen kuitenkaan. Hyvät bileet lupaamme joka tapauksessa.
Onko teillä jo oma fanikunta, joka saapuu uskollisesti keikoille?
Hannes: Kyllä on ja heitä on aina kivaa käydä tapaamassa keikkojen jälkeen. Fanit ovat frendejämme. Enemmistö heistä on nuoria tyttöjä, jotka ovat tuoneet myös poikaystävänsä mukanaan keikoille. Se on aivan hemmetin hienoa.
Jani: On myös hienoa, että meillä on sellaisia faneja, jotka ovat seuranneet meitä eri puolelle Suomea keikoille.
Onko nykyään niin, että nuoret lätkäpelaajat vetävät hallien takaoville enemmän teinityttöjä kuin nuoret rokkarit?
Hannes: Kyllä se taitaa olla niin. Eikö Aleksander Barkovillakin ollut joku mallimuija vierellään kuvassa. Niin käy, kun liksaa tulee tilille miljoonia. Mutta who knows miten meidän käy! (Naurua)
Jani: Ei meillä ole sen suhteen mitään hätää.
Teillä on maailmanlaajuinen levytyssopimus Frontiers Recordsille. Minkälainen asia levytyssopimus on teille?
Hannes: Luottoa oli, että saamme levydiilin jonnekin. Mutta se, että noin iso levy-yhtiö oli meistä kiinnostunut ja että se halusi panostaa meihin on aivan huikeaa. Se auttaa monessakin asiassa.
Jani: On tärkeää, että sen avulla musiikkimme leviää mahdollisimman laajalle.
Onko ulkomailla kasvavaa kiinnostus teitä kohtaan?
Hannes: Kyllä on. Tein juuri esimerkiksi haastattelun Japanin isoimmalle rock-lehdelle Burrn!:lle. On aivan uskomattoman siistiä, että he halusivat jutella kanssani ja olivat kiinnostuneita Shiraz Lanesta. Olin ihan, että mitä helvettiä. Elänkö minä oikeasti tätä elämää!
Jani: Kävimmekin jo Japanissa Finland Festissä keikalla. Japani on tosi siisti maa ja haluamme päästä sinne soittamaan uudestaan. Muutenkin unelmamme on päästä rundaamaan maailmalle.
Hannes: Ja se Japanin keikka. Siis sehän oli ihan sairaan mahtavaa. Meillä on hirveä halu päästä keikoille ihan minne päin maailmaa tahansa. Ei ole mitään sellaista paikkaa, minne emme haluaisi lähteä keikalle.
Mitä muuta puuhaatte kuin musiikkia?
Hannes: Voin vastata koko bändin puolesta, että emme juurikaan muuta tee. Musiikki ja bändi ovat mielessä 24/7. Ei tästä hommasta tule mitään, jos tätä tekee puolivaloilla. Jos et ole valmis tekemään duunia, niin et saa palkintoakaan. Jos minulta kysytään, että kuka olet, niin vastaus on, että olen Shiraz Lanen laulaja.
Sinulla on Hannes upea lauluääni, mistä se on oikein tullut?
Hannes: Tajusin vuoden 2009 lopussa, yhdeksännellä luokalla ollessani, että laulaminen on minun juttuni. En minä silloin kuitenkaan mitään bändin perustamista vielä ajatellut. Tykkäsin vain laulaa. Jokainen ihminen syntyy jollakin lauluäänellä. On itsestä kiinni haluaako sitä treenata ja käyttää. Treenaan paljonkin laulamista, mutta laulutunneilla minulla ei ole vielä varaa käydä. Jossain vaiheessa siitä tulee kuitenkin pakollista. Laulajilla voi käydä niin, että kun ei enää kehity, niin ei voi mennä alaspäin. Olen minä laulamiseeni kuitenkin pikkaisen opetustakin saanut, sillä idolini Timo Kotipelto on antanut minulle vinkkejä. Terveet elämäntavat kuuluvat myös siihen, että lauluääneni pysyy kunnossa.
Ettekö te siis kuulu niihin rockbändeihin, jotka vannovat seksin, huumeiden ja rokin pyhään kolminaisuuteen?
Hannes: Hauskaa saa olla ja pitääkin olla. Mutta emme ota itsestäänselvänä sitä, että ihmiset tulevat katsomaan keikkojamme. Hommat pitää aina hoitaa kunnolla, ei sinne keikoille kohta kukaan tule, jos siellä sekoilee.
Jani: Emme hissuttele, mutta juuri keikoilla on tosi tärkeää, että varsinkin laulaja on skarppina. Tai no, kyllä siellä jokaisen soittajan täytyy olla skarppina.
Onko tilanne päihteiden käytön suhteen muuttunut esimerkiksi verrattuna siihen aikaan, kun Hanoi Rocks nousi menestykseen?
Hannes: On se muuttunut, koska silloin ei ollut sosiaalista mediaa. Nyt kun mokaat, niin kaikki saa siitä heti tiedon. Totta kai sitä voi polttaa kaikki sillat, jos haluaa. Minusta siinä ei ole mitään ponttia.
Mitä bändinne nimi Shiraz Lane tarkoittaa?
Hannes: Tuota kysytään meiltä usein. Shiraz Lane ei tarkoita mitään, mutta samaan aikaan se tarkoittaa kaikkea. Lähtökohta nimelle on se, että meidän bändin jäsenet haluavat nauttia elämästä. Ja minä tykkään punaviinistä ja Shiraz on punaviinin rypälelajike. Siitä nimi lähti.
Jani: Yksinkertaisesti sanottuna bändin nimi on keksitty punaviiniä juodessa ja siitä hetkestä nauttimisesta.
Kannattaisiko kysyä Shiraz-punaviiniä sponsoriksi?
Hannes: Miksi ei. Minulle se kelpaisi oikein hyvin. Tai voisi meille tehdä vaikka oman Shiraz nimikkoviinin.
Sanotte, että haluatte nauttia elämästä ja olla hyvissä fiiliksissä. Miksi debyyttilevynne nimi on For Crying Out Loud. Mitä te itkette kovaan ääneen?
Hannes: Sitä, että maailmassa on niin paljon pahuutta. Minusta olisi toivottavaa, että ihmiset heräisivät huomaamaan, kuin kaunista täällä on. Mutta suoraan sanottuna maailman on paska paikka, koska olemme tehneet siitä paskan. Voisimme taas tehdä siitä hyvän mestan, jos vain haluaisimme.
Teksti: Mikko Korvenkari
Kuva: Nauska
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?