Oliverin uusi single ”Kolme tapaa” on kaikille elämän aallokoissa taistelleille ja sieltä nousseille

Oliver-yhtye valmistelee parhaillaan kuudetta pitkäsoittoaan. Kuva: Jaakko Manninen

Rock-yhtye Oliver julkaisi uuden Kolme tapaa -singlen perjantaina 18. marraskuuta. Bändin basistin Lasse Hietalan sävelkynästä alkunsa saanut kappale on rouheaa rock-musiikkia raikkaan modernilla tuotannolla.
– Kolme tapaa on biisi meille kaikille elämässä pettyneille ja kuopasta nousseille. Se on muistutus siitä kuinka vaikeimmassakaan tilanteessa ei ole syytä luovuttaa. Kolme tapaa on yhtyeemme ehkäpä katu-uskottavinta rockmusiikkia, jota olemme koskaan tehneet. Kitaroiden käskevä rytmi, rumpujen jytinä ja basson murina saavat todellakin uskomaan, että aina on olemassa vaihtoehtoja ja tapoja kulkea kohti parempia päiviä, laulaja-kitaristi Jari Väyliö kertoo kappaleesta.
Nelihenkinen Oliver valmistelee parhaillaan kuudetta pitkäsoittoaan, jonka on määrä ilmestyä lokakuussa 2023. Nyt ilmestyvä Kolme tapaa -kappale edustaa bändin rouheampaa laitaa, jossa kitara- ja bassosäröt on väännetty tappiin.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.