Pasa-yhtyeen On niin helppoo olla onneton -single kertoo ahdistuksesta

Pasa-yhtyeen On niin helppoo olla onneton -single kertoo ahdistuksesta. Bändin kolmannen albumin toinen single julkaistiin tänään 11. maaliskuuta.
– Biisi kertoo siitä, kuinka helppoa neljän seinän ja oman päänsä sisään on jäädä. Erityisesti näin maailmanlaajuisen pandemian aikaan. Vaikka ulkoisesti ja somessa näyttäisi olevan ’kaikki ihan hyvin’, voi todellisuus olla toinen. Aina ei vaan jaksa, ja siitä tämän biisin nimi juontaa juurensa. Välillä tuntuu, että on liian helppoa olla vaan onneton, avaavat biisin taustoja kappaleen tekijät Henri Piispanen ja Feniks Willamo.
Samalla muusikot haluavat kannustaa pitämään myös läheisistä hyvää huolta.
– Tää on rankkaa aikaa ja kannustetaan kaikkia pitämään nyt erityisen hyvää huolta ystävistä ja itsestä. Muistakaa kysellä frendeiltä, että miten menee ja onko kaikki hyvin. On myös täysin ymmärrettävää, että omat voimat ei kaikkeen riitä. Apua on tarjolla eikä kenenkään pitäisi jäädä yksin.
Pasa on 2000-luvun alussa lapsuudenystävien perustama yhtye, joka julkaisi debyyttialbuminsa syksyllä 2011. Bändi sai Emma-ehdokkuuden Vuoden tulokas -kategoriassa vuonna 2012.
Ennen toista albumiaan Pasa jäi tauolle. Kakkosalbumi, Meistä piti tulla, julkaistiin vuonna 2018. Levyn isoimmiksi biiseiksi nousivat Jää vielä Helsinkiin, Ei vaihdeta numeroita ja Yoko & John. Bändi tunnetaan myös energisistä live-esiintymisistään. Yhtye on esiintynyt uransa aikana ympäri Suomea satojen keikkojen verran.
Kesällä 2020 Pasa solmi levytyssopimuksen Playground Musicin kanssa. Kolmannen albumin ensimmäinen single GRETA4EVER julkaistiin viime marraskuussa.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.