
Syyskuussa 2017 Miamin hurrikaanin keskelle viikoksi ilman ruokaa jäänyt muusikko Max Vola julkaisi tilanteesta kertovan Hurrikaani-singlen. Max Vola on lauluntekijä, räppäri ja laulaja. Vaikka Hurrikaani kertoo rajuista luonnonvoimista, on se silti energinen, hyvän fiiliksen biisi. Sen keskiössä on positiivisen asenteen merkitys myrskyn silmässä, kirjaimellisestikin. Kappaleessa on kansainvälinen soundi, joka tuo Miamin hurjat tuulet myös kuulijan korviin.
Max Vola on työskennellyt useiden musiikkialan ammattilaisten kanssa ja kirjoittanut kappaleita muun muassa Fried Musicin Eetu Kalavaisen ja Mökkitien Timo Ruokolan kanssa. Max tekee tekstituotantoja myös muille artisteille.
Runojen, rockbändien ja teatterilavojen kautta kulkenut, rajujen elämänmyrskyjen muovaama artisti nähdään syksyllä Nelosella All Together Now -musiikkiviihdeohjelman tähtituomarina. Laura Voutilaisen johtamassa tuomaristossa ovat lisäksi muun muassa Pete Parkkonen, Mira Luoti ja Elias Kaskinen.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?