Ok, myönnetään heti aluksi, että olin hieman hämilläni, kun katsoin Helsingin jäähallissa 20. päivä tammikuuta pidetyn Remun Last Call -jäähyväiskeikan iltapäivälehden sivuilta suorana lähetyksenä, kun makailin lomareissulla hotellihuoneessa New Yorkissa.
Suoraan sanottuna keikasta jäi sekavat fiilikset. Lavalla kun hääri ties ketä soittajia ja tuntui siltä, että nyt sopassa on liikaa keittäjiä. Eikä tuota fiilistä yhtään vähentänyt jokeriasuun pukeutunut Mato Valtonen. Olin ihan, että ”mitä ihmeen sekamelskaa tämä nyt on”. Eikä soittajien runsaudenpulassa versiot Hurriganesin biiseistä vakuuttaneet kuin ajoittain.
Mutta nyt kun kuuntelee ja katsoo tammikuussa julkaistavan Last Call – Live in Helsinki -levyn livesinglebiisin eli Get on -klassikon versiointia, niin New Yorkin reissun ensikuunteluuni verrattuna se kuulostaa jo varsin asialliselta meiningiltä. Varsinkin kitarat soivat mallikkaasti ja kyllä siihen Get on- biisin muutenkin jytyä saadaan aikaiseksi. En nyt tässä ryhdy tarttumaan Remun, 70, rumpujen soittoon tai laulusuoritukseen. Mies on tehnyt niin upean ja pitkän musiikkiuran, että tässä vaiheessa itseisarvo on se, että Remu vielä kipuaa lavalle ja antaa palaa – sen hän on tehnyt vuosien varrella paremmin kuin sadat rokkarit yhteensä. Michael Monroe oli mielestäni Last Call- keikalla yksi keikan suuri pelastava tekijä ja ”Makke” tuo ryhtiä myös Get on- biisiin. Helsingin jäähallin keikkaa mainostettiin Remun viimeisenä keikkana, mutta nythän maestro on taas kipuamassa huomenna perjantaina lavalle vetämään taas Get onia – ainakin jos Köyliön Lallintalon keikkalista pitää paikkansa. Suotakoon comeback Remulle, eihän hänen kädenjälkensä suomalaisesta rockista tule koskaan muutenkaan poistumaan. Get on, Baby, Get on!
Mikko Korvenkari
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?