Archie Cruzin bändiltä Santa Cruzilta uusi single ja musiikkivideo Crossfire

Tulevaa levyään työstävä Santa Cruz on julkaissut tänään uuden singlen Crossfire. Kyseessä on toinen single myöhemmin tänä vuonna ilmestyvältä albumilta. Crossfire on tyylipuhdasta Santa Cruzia: teeskentelemätön hard rock -biisi, jossa on räväkät soundit ja iso kertosäe. Archie Cruz on tehnyt biisin yhteistyössä Grammy-ehdokkaanakin olleen tuottajan Colin Brittainin kanssa. Kappaleen työstäminen aloitettiin Kaliforniassa ja se on viimeistelty maineikkaalla Finnvox-studiolla.
Crossfire-musiikkivideo on myös julkaistu tänään. Helsingissä kuvatulla videolla on mukana Archien lisäksi Santa Cruzin rumpali Toxy London.
Vuonna 2007 perustettu Santa Cruz on noussut vuosien ahkeralla työllä yhdeksi Suomen suosituimmista rock-yhtyeistä ja saanut jalansijaa myös kansainvälisillä markkinoilla. Yhtye on julkaissut neljä albumia, joista viimeisin Katharsis (2019) oli bändin ensimmäinen Billboard-listalle noussut albumi. Santa Cruz keikkaillut mm. Bon Jovin, AC/DC:n, Scorpionsin ja Motörheadin kanssa.  Yhtyeen keulakuva Archie Cruz tähdittää parhaillaan televisiossa (Nelonen) nähtävää Selviytyjät-sarjaa.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.