Americanaa ja poppia yhdistelevän Lauri Peisterän uusi single nyt ulkona – “Viimeiset sanat” on kirjoitettu artistin edesmenneelle papalle

Lauri Peisterä on keikkaillut aktiivisesti erilaisilla kokoonpanoilla viimeiset 10 vuotta. Kuvaaja: Tuukka Nygård

Juurevien tarinoiden tulkki Lauri Peisterä on julkaissut uuden singlen tänään torstaina 23. syyskuuta. Viimeiset sanat on toinen ennakkolohkaisu artistin marraskuussa ilmestyvältä debyyttialbumilta. Kappale on tulevan levyn päätösraita ja samalla Peisterän henkilökohtaisin sävellys – se on kunnianosoitus menneille ja kaunis muistokirjoitus yhdelle artistin sankareista.
– Viimeiset sanat’ on puettu vanhan miehen vaatteisiin. Se on kirjoitettu, miten edesmennyt pappani ajatteli elämästä ja mitä hän olisi halunnut viimeisillään sanoa. Kappale syntyi hetkellä, jolloin ilmassa oli lähtemisen merkkejä. Tiesin heti, mistä kirjoittaa. Pappa rakasti vaimoansa ja rakentamaansa kalastajamökkiä Hailuodossa, jossa itsekin vietin lukuisat kesät. Jos hän olisi jonnekin palannut lähtiessään maalliselta matkaltaan, niin ei olisi muuta vaihtoehtoa. Harmikseni hän ei ehtinyt kuulla kappaletta ennen poistumistaan, mutta jokin minussa uskoo toisin, Peisterä avaa kappaleen taustoja.
Kappaleesta ilmestyy Iisakki Kennilän ohjaama musiikkivideo lauantaina 6.11., jolloin vietetään myös vainajien muistopäivää. Videolla nähdään näyttelijä Risto Tuorila.
Lauri Peisterä on 32-vuotias sooloartisti ja lauluntekijä, jonka musiikissa yhdistyy americana ja pop. Artistilta on ilmestynyt aiemmin useampi omakustannesingle sekä EP Aleksanterinkadun poika (2018). Toissavuonna julkaistu kappale Ei tytöt oota nousi Iltalehden otsikoihin ja soi Ylen taajuuksilla. Tulevalta Taivas liekit sammuttaa -debyyttilevyltä on aiemmin ilmestynyt single Kosteita unelmia.
Peisterä on keikkaillut aktiivisesti erilaisilla kokoonpanoilla viimeiset 10 vuotta: festivaalilavoilta pienten klubien lauteille ja Voice of Finlandista bilekeikoille. Peisterän oma yhtye koostuu musiikkialan pitkän linjan ammattilaisista, jotka ovat vaikuttaneet eri kokoonpanoissa ja artistien taustalla kuten Suvi TeräsniskaEiniJannaPepe Ahlqvist ja Lanai. Peisterä toimii myös laulajana ja biisinkirjoittajana vuonna 2012 perustetussa rock-yhtyeessä Laid Back Townies.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.