Rattleplague julkaisi uuden singlen ”Last To Rule The Reign” lyriikkavideon kanssa

Rattleplague bändissä vaikuttavat Pete Alander, Esa Riiheläinen, Sami Manner ja Riku Vuorio sekä Tommi Kaikkonen. Kuva: Juho Virinkoski

Eteläisessä Suomessa vaikuttava Rattleplague tekee paluun julkaisukantaan uudella singlellään. 2000-luvun alussa ensi-iskunsa treenikämpillä lyönyt Rattleplague on viiden metalli- ja musadiggarin muodostama kokoonpano, jonka  musiikissa korostuvat raivoisan groovavat riffit yhdistettynä vihaiseen ja melodiseen lauluun.
Rattleplague on työstänyt treenikämpällä Rajamäen Viinatehtaan syövereissä uutta musiikkia, joista nyt julkaistaan tanakka ”Last To Rule The Reign” lyriikkavideon kera.
Singlen tematiikka kiertää narsistisen ja harhaisen itsevaltiaan ajatusmaailmassa, josta maailmalta löytyy tälläkin hetkellä valitettavan paljon esimerkkejä.
Kappaleen tekstin kirjoittanut yhtyeen vokalisti Pete Alander kertoo: ”Elämme kummallista ajanjaksoa ihmiskunnan historiassa, jossa joudumme vain kauhulla arvailemaan minkälainen kilipää valitaan taas jonkin suurvallan johtoon. ´Last To Rule The Reign´on omistettu kaikille öykkäreille ja haluamme sen kautta toivottaa tasapuolisesti kaikille despooteille pelkkää pahaa. Valta-aikanne jää lyhyeksi eikä vuoksenne tulla pystyttämään kunniapatsaita.”
Rattleplague-rumpali Esa Riiheläinen kertoo yhtyeen nykytilasta ja jatkosuunnitelmista: ”Oli hienoa saada ulos uusi biisi  suhteellisen pitkän tauon jälkeen. ´Last To Rule The Reign´on väkivahvaa materiaalia ja on hienoa tulla takaisin kehiin tämän kappaleen kanssa! Uutta musiikkia tehdään koko ajan ja tarkoituksena olisi lyödä keikkakalenteriin uusia leimoja.”

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.