

Suomessa riittää useita hyviä rockyhtyeitä. Seed Husk on uusi tulokas pitämään rockrimaa korkealla. Jyväskyläläisyhtye julkaisi lokakuussa esikoisalbuminsa, mikä sisältää monta laadukasta biisiä hyvillä soundeilla maustettuina. Seed Huskin laulaja Pantse Perkiömäki kertoo, että debyyttilevy tehtiin huolella valmiiksi.
– Sitä tehtiin noin kymmenen päivää putkeen aamusta iltaan Vaajakoskella Electric Fox Studiossa. Mitään kysymysmerkkejä ei haluttu jättää, vaan levyn jokainen kohta on viimeistelty loppuun asti. Niillä resursseilla ja miehistöllä, mitä meillä oli käytössämme, niin lopputulos on paras mahdollinen. Olemme erittäin tyytyväisiä levyymme. Lisäksi itse studio oli erinomainen. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille. Tuomas Kokko hoiti hienosti miksauksen ja nauhoituksen, Perkiömäki kertoo.
Hänen lisäkseen Seed Huskissa vaikuttavat kitaristit Vellu Virtanen ja Mikko Peiju, basisti Jari Heiskanen sekä rumpali Jouni Kauppinen. Viisikko tekee musiikkia, joka on indiemeiningillä tunnelmoivaa modernia rock-musiikkia.
Uusi levy on jo herättänyt positiivista vastakaikua.
– Olemme päässet ulkomailla jo aika hyvin esille tekemällä esimerkiksi haastatteluita eri nettilehdille. Suomessa huomiota ei ole vielä kovinkaan paljon tullut, mutta toki ymmärrämme, että menestyksen eteen on tehtävä töitä.
Seed Husk on ottanut vaikutteita monilta eri bändeiltä.
– Biisimme tulevat kitaristeiltamme, mutta kaikki osallistuvat omalla panoksellaan sekä säveltämiseen, mutta varsinkin sovitustyöhön. Itse teen laulumelodiat. Laulujen tekstit on tehnyt ulkopuolinen sanoittaja Anneliina Peiju. Itse koen tekstien tekemisen hieman hankalaksi, joten ulkopuolisen tekstin tekijän käyttäminen toimii tosi hyvin meille.
Laulukielenä on englanti ja hienon lauluäänen omaava Perkiömäki pitää huolen laulusuorituksista.
Redding ja Robinson
tärkeät esikuvat
Perkiömäki on hakenut vaikutteita kovan luokan nimiltä.
– Suosikkejani ovat etenkin Chris Robinson, David Coverdale ja Robert Plant. Myös Lance Stanleyllä oli ihan mieletön soundi ja tunnelma laulussa. Tosi tärkeä esikuva minulle on myös Otis Redding. Etenkin hän ja Robinson ovat vaikuttaneet suuresti siihen miten laulan ja fraseeraan.
Varsin kokeneista muusikoista koostuva Seed Husk on päässyt myös keikkailun makuun tasaiseen tahtiin.
– Jonkin verran keikkaa on ollut, mutta jatkossa on tarkoitus päästä yhä useammin lavalla. Olemme saaneet tosi hyvää palautetta keikoista ja se on ollut erittäin hienoa. Toivottavasti tämän vuoden puolelle järjestyisi useita esiintymisiä. Mutta jos sillä rintamalla on hiljaisempaa, niin viemme tätä muualla tavoin eteenpäin. Tarkoitus on pitää jatkuvasti tulta yllä kaminassa.
Mutta mikä
ihmeen Seed Husk?
Seed Husk on varsin erikoinen bändin nimi. Itselleni tuli nimestä ensimmäisenä mieleen husky-koira.
– Hah haa, koiraan nimi ei liity millään tavalla, Perkiömäki nauraa.
– Nimi on moniselitteinen ja sitä voi jokainen miettiä, mitä se voisi tarkoittaa. Meistä se kuulostaa tosi hyvältä bändin nimeltä.
Jotain bändin nimessä kylvetään, joten ainakin oman rock-siemenensä Seed Husk on jo kylvänyt Suomen maaperään. Jatkossa bändistä kuullaan taatusti lisääkin.
– Itse olen jo noin 10 vuotta ollut mukana eri bändeissä, mutta vasta Seed Husk on täysin vakavasti otettava bändi. Heti kun pari vuotta sitten liityin bändiin mukaan, niin tuli fiilis, että tästä bändistä voisi tulla jotain. Olemme valmiita tekemään hommia, jotta bändi pääsee eteenpäin.
Teksti: Mikko Korvenkari
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?