Don Johnson Big Band palaa ryminällä: ”Huhut yhtyeemme kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja”

Suomalaisen hip-hopin ja rytmimusiikin uranuurtaja Don Johnson Big Band julkaisee uutta musiikkia ensimmäistä kertaa yli kuuteen vuoteen.
Yhtyeen kuudes albumi Physical Digital ilmestyy perjantaina 9. marraskuuta. Bändi juhlistaa uutta albumia tekemällä marras–joulukuussa levynjulkaisukiertueen, joka päättyy Tavastialla 20.12. järjestettävään perinteiseen joulukeikkaan.
– Huhut yhtyeemme kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja, naurahtaa bändin laulaja Tommy Lindgren.
Don Johnson Big Band on julkaissut pitkällä urallaan viisi täyspitkää albumia. Vuonna 2000 julkaistun omakustannedebyyttinsä Support de Microphones jälkeen rytmimusiikin marginaaleista mainstreamiin ponnistanut yhtye on ollut muun muassa kahdesti albumilistan ykkösenä ja palkittu kolmella Emma-patsaalla. Debyyttilevyä on usein tituleerattu Suomen myydyimmäksi omakustanteeksi, ja platinaa saavuttanut kakkosalbumi Breaking Daylight (2003) on myyntiluvuissa mitattuna edelleen yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä suomalaisia hiphop-albumeja. Edellinen pitkäsoitto Fiesta ilmestyi syksyllä 2012 ja oli edeltäjiensä tapaan arvostelumenestys.
– Emme ole missään vaiheessa pysäyttäneet musiikkia, emme koskaan pysäytä sitä. Vaikka edellisestä levystä onkin ehtinyt vierähtää vähän aikaa, olemme aina vannoneet huolellisen studiotyöskentelyn nimiin. Jos riimejä ja soundeja hioo kuusi vuotta, niistä tulee 600 prosentin todennäköisyydellä parempia kuin jos niitä miettisi vain vuoden, Lindgren toteaa.
– Mahtavaa julkaista vihdoin uutta musiikkia ja päästä soittamaan sitä keikoille muillekin kuin itsellemme!
Uusimman levyn myötä Don Johnson Big Bandin vahvuuteen on myös virallisesti liittynyt beatboxaaja, säveltäjä ja tuottaja Felix Zenger. Turusta lähtöisin olevan Zengerin kastamisesta viralliseksi yhtyeen jäseneksi päätettiin äänin: JAA 3, EI 0, POISSA 1.
Syksyn kiertue päättyy odotettuun joulukeikkaan Tavastialla. Johnsonien jouluspesiaali on Suomen pisimpään jatkuneita yhden bändin konserttiperinteitä – ja vuonna 2000 alkunsa saanut piparikeikka toteutuu tänä vuonna jo 16:tta kertaa. Espoon Sellosalista alkava kiertue rantautuu mm. Kuopioon, Tampereelle, Ouluun ja Turkuun. Niin tuoreella albumilla kuin levynjulkaisukiertueen keikoillakin nähdään ja kuullaan monia vierailijoita.

DON JOHNSON BIG BAND PHYSICAL DIGITAL -LEVYNJULKAISUKIERTUE:

09.11. Espoo, Sellosali,
10.11. Kuopio, Ilona
15.11. Tampere, Klubi + support Sansa
16.11. Oulu, Ilona
17.11. Vaasa,  Club Teatro
24.11. Levi, Hullu Poro Areena
08.12. Turku, Domino-sali
20.12. Helsinki, Tavastia

Liput ja lisätiedot keikkapaikkojen omilta sivuilta ja Live Nationin sivuilta www.livenation.fi.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.