Rockmusiikki kuuluu nykypäivänä musiikkigenrenä marginaaliin, mutta rockin kipinä kytee yhä myös nuorten bändien keskuudessa. Yksi rockin nimeen vannova bändi on Lovers Left Alive. Reiluista parikymppisistä soittajista koostuva vuonna 2020 perustettu helsinkiläisbändi valmistelee parhaillaan debyyttialbumiaan. Bändissä vaikuttavat laulajakitaristi Tomi Hyena, basisti Jaakko Mäkiniemi, kitaristi Eino Sydänpuu, sekä rumpali William Freyermuth. Bändi on jo saanut lyhyessä ajassa kuhinaa ympärilleen. Esimerkiksi Lovers Left Aliven keikka Bar Loosessa Helsingissä viime kesänä oli loppuunmyyty, kun rockväki saapui katsastamaan uutta tulokasta.
Yhtyeen kuulumisista ja paljon muustakin kertoi laulaja Tomi Hyena, joka toivoo rockbändien yhdessä sytyttävän rokin liekin taas roihuamaan.
Minkälainen bändi on Lovers Left Alive?
Lovers Left Alive soittaa rock and rollia vaikutteinaan 1980-1990-luvuilla maailmalle lähteneet suomalaisbändit omine esikuvineen, tosin ilman ”polleaa” meininkiä. 2010-luvusta marginaalin ulkopuolella elossa selvinnyt porukka tekee raa’asti ja tunteella kunniaa myös oman aikansa kanssamuusikoille – niille, joista piti tulla jotain, mutta joille aika, paikka, seura tai onni eivät vain olleet oikeita. Unelmat kuolevat vain unohtamalla, ja tämä bändi kyllä muistaa.
Meidän musiikissa ja lyriikoissa tunteet, toiveet, halut, pelot ja heikkoudet saavat näkyä ja kuulua, ja tätä aitoutta myös vaalitaan – Lovers Left Alive antaa itselleen armon olla raaka ja keskeneräinen, tavoittelematta turhaa täydellisyyttä. Rakkaus soittamiseen ja ”Keep it simple, stupid”-hengessä tehdyt hyvät biisit ovat ne, joilla on merkitystä. Debyyttilevyä ollaan nyt tehty kulunut vuosi, ja sen myötä toivottavasti helpottuu tää oman paikan löytäminen musakentällä. Oma juttu on jo löytynyt.
Mitkä suomalaisbändit ovat teidän esikuvia?
Kasarin ja ysärin kotimaisten osalta meihin on vaikuttanut muun muassa Smack ja muut noihin aikoihin Lepakossa treenanneet bändit, Hanoi Rocksia unohtamatta. Näiden mainitsemisen kanssa on tullut varovaiseksi, sillä Suomessa tämän tyyliset bändit leimataan valitettavan usein näiden kopioiksi. Katurockin ja glamin käsitteiden ei pitäisi olla vain parille bändille varattu tavaramerkki, josta muut ei saisi ammentaa. Jos tää meininki tuntuu omalta jutulta, niin hyvien biisien pitäisi ratkaista. Ne toimivat vähän kuin omana näkemyksenä ja jatkumona edeltäjien aloittamille jutuille. Kunhan juttua vie eteen-, eikä taaksepäin!
Muuten vaikutteet ovat tulleet lähempää. Stadissa ja lähiseuduilla oli 2010-luvun alussa vielä hyvin eläväinen ja monipuolinen ruohonjuuritason rockscene, jota tuli myöhäisherännäisenä teinipoikana enemmän ja vähemmän aktiivisesti seurattua vierestä nuorisotalo- ja baarikeikoilla. Tunnetumpia nimiä enemmänkin meidän tekemiseen ovat vaikuttaneet muun muassa Muddy Bones, Caroline, Boneyard, Hunters ja muut samoissa ja eri porukoissa vaikuttaneet bändit ja yksittäiset muusikot.
Monien aikalaisbändien ja -rokkarinalkujen kannattaa olla kiitollisia Helsingissä nuorisotaloilla keikkoja järkänneille Tapille ja Rozzalle, nää rokkarinaiset tarjosivat (ja tarjoavat vieläkin) lukemattomille nuorille bändeille mahdollisuuksia esiintyä ja päästä alkuun urallaan. Hekin toimivat omalta osaltaan esikuvina keikkoja ja iltamia järkätessä. Esikuvien ei aina tarvitse tulla musiikin takia.
Esimerkiksi Shiraz Lanessa ihailtavaa oli se kovan duunin määrä, mitä se bändi teki päästäkseen sinne, missä ne ovat nyt. Ne markkinoivat hyvin itseään, ja onnistuivat vakiinnuttamaan jo todella varhaisessa vaiheessa oman fanikuntansa, jotka kävivät säännöllisesti katsomassa niiden keikkoja ja äänestämässä bändikilpailuissa. Ja keikkoja ja kilpailuja oli muistaakseni todella paljon. 2018 Louhela Jameissa niitä oltiin tultu katsomaan Japanista asti! Nuorempana sitä oli hieman kateellinenkin, mutta kannattaa vain keskittyä siihen omaan juttuun, niin sut kyllä palkitaan. Isoin palkinto, mitä muusikko voi saada on mun mielestä se, että toimii itse esikuvana jollekin toiselle. Se on aivan helvetin iso kunnia.
Onko Helsingissä/Suomessa tällä hetkellä rocksceneä ja minkälainen osa
teillä on siinä?
Itse en koe, että tällä hetkellä stadissa tai Suomessa olisi entiseen verrattavissa olevaa yhtenäistä sceneä. Ainakaan sellaista, johon me kuuluisimme aktiivisina toimijoina. Ikävä kyllä isoin pöhinä tässä genressä taisi hiipua viime vuosikymmenen puolivälissä, ja monet muut hyvät bändit ovat ehtineet jo osittain unohtumaan. Jos joku tästä kommentista nyt pahoittaa mielensä, niin tehkää itsenne kuuluvaksi, ja lähetään keikoille!
Kaikki rockbändit tässä kaupungissa ja maassa ovat rikkaus. Tähän mennessä olemme soittaneet keikkoja Majestiesin, Refugeesin, Hene Jääsalo-Syndikaatin ja Grandes Cojonesin kanssa. ”Scenen” tilasta kertoo hieman se, että kaikki Lovers Left Alivessa vaikuttavat tällä hetkellä useammassa bändissä, ja tähän asti ainakin kahdella keikalla joku meistä on soittanut myös toisessa bändissä illan aikana.
Scenen ei tarvitse rakentua tietyn genren varaan, vaan sellaiseksi kelpaa hyvin erilaiset bändit ja muusikot, jotka tekee aktiivisesti yhdessä musiikkia ja järjestää keikkoja. Ei grungekaan ollut musiikillisesti kovinkaan yhtenäinen genre, vaan se nimi annettiin erilaisille bändeille, jotka sattuivat olemaan samasta kaupungista, ja jotka tekivät yhdessä juttuaan. Nights of the Iguanan edesmennyt Floyd Superstar sanoi jossain haastattelussa, että hienointa Lepakossa 80-luvulla treenanneista bändeistä oli se, että jokaisella oli oma juttu, ja ne kuulostivat omilta itseltään, eivätkä toisiltaan. Ja ne soittivat yhdessä!
Tätä samaa ajatusta vaalimalla saataisiin rocksceneäkin isommaksi ja kirjavammaksi. Poissulkeva, elitistinen ja scenejumalia muiden kustannuksella tukevat asenteet tulee unohtaa, ja tuoreita naamoja kannattaa kannustaa mukaan tekemään tätä yhdessä kokeneemman vanhan koulun kanssa. Teidän vetoapu ei ole yhtään pahitteeksi! Sekin olisi toivottavaa, että bändeissä soittaisi muitakin, kuin valkoisia miesoletettuja. Näitä kaikkia pyritään aktiivisesti löytämään tekemään tätä juttua meidän kanssa. Katseet ovat myös muissa kaupungeissa ja ulkomailla, sillä ei englanniksi laulamalla kannata pelkästään Suomeen jäädä. Ehkä näin suomalainen, ja erityisesti stadilainen rock nostaa päätään. Jos jotain hyvää nykytilanteesta pitää keksiä, niin rockin ollessa marginaalimusaa jengi tekee tätä suurimmaksi osin rakkaudesta lajiin, kun mahdollisuudet menestykseen ovat pienempiä kuin muissa genreissä. Siinä mielessä isommalla menestyksellä ei ole paljoakaan merkitystä, kun kyseessä on monien rakastama musiikki, jota vielä tehdään ja soitetaan.
Minkä ikäisiä olette?
Ollaan 24-26-vuotiaita, eli polville ja selälle riittää vielä hyvin käyttöikää menevämmän musiikin parissa.
Olette valmistelemassa debyyttilevyänne. Onko levytyssopimusta ensimmäiselle levylle? Minkälaista matskua on luvassa?
Levysopparia ei ole, ja ollaan valmiita myös omakustannejulkaisuun. Keikkamyyjä/ohjelmatoimisto sekä julkaisija fyysisille äänitteille riittäisi myös oikein hyvin. Voi olla, että meidän materiaali on laadultaan liian raakaa muille kuin pienjulkaisijoille. Biisit kelpaavat sävellysten ja soiton puolesta kyllä radioon, sen verran hyviä rytmejä ja melodioita olemme saaneet pakattua mukaan. Biisien pohjat on soitettu yhdessä livenä muutamalla otolla sisään, ja vain laulut, koskettimet ja osa kitaroista tulee overdubeina. Odotellaan vielä ensimmäisiä miksauksia, joita lähetellä eri tahoille, ensijulkaisuakin suunnitellaan jo. Materiaali on sen verran monipuolista, että 1-2 biisin perusteella ei voi sanoa loppulevyn meiningistä mitään. Levyltä löytyy esimerkiksi hard rockia, motown-vaikutteita, aavikkorokkia, powerpopia, glamia, punkia, autotallimenoa, ja ihan puhdasta jammailuakin. Silti kuulostetaan samalta bändiltä! Helpointa meitä on kutsua vain rock and rolliksi, painotus ”rollissa”. Tätä musaa soitetaan lantiolla punaista lankaa pitkin. Sanoituksissa on pyritty päivittämään rokkilyriikkaa tähän päivään. Nuorena kuolemista ja dekadenssia ei ihannoida, ja seksismi ja misogynia loistaa poissaolollaan. Vaaran tuntu tulee aitoudesta ja siitä, ettei suojauduta kuoren alle.
Jos me jotain halutaan puhutella ja tavoittaa meidän kappaleissa niin heitä, jotka ovat elämissään murrosvaiheessa, ja vasta aikeissa siirtymässä seuraavalle sivulle ja eteenpäin elämässään. Kevyempiäkin aiheita on luvassa, ja itseironia on myöskin läsnä joidenkin valitusvirsien tarinankerronnassa. Debyyttilevyn nimeksi tulee ”How..”. Käsityksen tästä ”kuinka..”-sanasta ja sitä seuraavista sanoista jätämme kuulijalle. Pelkkää hepreaa se ei kuitenkaan ole.
Niin ja tervetuloa keikalle! Seuraavan kerran soitamme 18. päivä marraskuuta Lepakkomiehessä Helsingissä Majesties ja Refugees -nimisten kovien bändien kanssa!
Lähde rokkikeikalle: Majesties, Refugees & Lovers Left Alive
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?